Skip to content
Menu
Close
Puhujat

Asta Raami

”Intuition avulla voi löytyä parhaat ratkaisut tämän ajan isoimpiin haasteisiin. Intuition näkökulmasta mahdottomia ongelmia ei ole. Meillä jokaisella on kolme eri tavoin toimivaa intuitiota, joita voimme oppia käyttämään.”

Themes
  • Kasvu & Kehittäminen
  • Luovuus & Innovaatio
  • Spokesperson
  • Yhteiskunta & Tulevaisuus

Asta Raami, taiteen tohtori, väitteli intuition käytöstä ja kehittämisestä Aalto-yliopistossa 2015. Astan uusin teos INTUITIO3 käsittelee intuition potentiaalia mahdottomilta vaikuttavien ongelmien ratkaisussa.

Ihmeet ovat ratkaisuja joiden logiikka on piilossa. Ja kun intuition tuoma tieto ei toimi näkyvän logiikan ulottuvissa, logiikasta ei yksinkertaisesti ole apuvälineeksi. Päättely voi kuljettaa meidät vain tiettyyn pisteeseen saakka – siihen asti mihin tosiasiat riittävät.

Intuition näkökulmasta mahdottomia ongelmia ei ole. On vain kyvyttömyyttä nähdä ratkaisuja. Läpi historian maailmassa on elänyt ihmisiä, jotka ovat osanneet ratkaista mahdottomalta vaikuttavaa. Näiden keksijöiden, nobelistien ja luovien nerojen ajattelua on tutkittu ja he ovat itse kertoneet, miten ovat kyenneet näkemään ja luomaan radikaalia uutta. Keskeisenä menetelmänä on taito hyödyntää intuitiota.

Intuitio tarvitsee useita tarkastelupisteitä, koska joudumme toimimaan näkyvän logiikan ulkopuolella. Se, että intuitio vain tuntuu oikealta, ei vielä ole riittävä perustelu. Keksijät naulaavat intuitiivisen tietonsa tuoreisiin havaintoihin, oman näkökulmansa armottomaan kyseenalaistamiseen ja tiedon testaamiseen käytännössä. Näin muodostuu sykli, jossa havainto- ja erottelukyky ruokkivat toisiaan. Olemme avoimesti hereillä maailmaan ja samalla tarpeeksi erottelukyisiä tunnistamaan omat vinoumamme ja vinoutuneen tiedon. Nämä taidot ovat jokaisen opeteltavissa. Meillä jokaisella on kolme eri tavoin toimivaa intuitiota, joita kaikkia voidaan käyttää intuitiivisen tiedon luotettavuuden apuna.

Astan edellinen teos Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä (2016, Kustantamo S&S) käsittelee ihmismielen piilossa olevan potentiaalin hyödyntämistä. Asta on ollut kirjoittajana myös peruskoulujen uutta opetussuunnitelmaa käsittelevässä julkaisuissa Ajattelun taidot ja oppiminen (PS-kustannus 2016) sekä Sitran koulutuksen tulevaisuutta käsittelevässä julkaisussa Sustainablity, Human Wellbeing and the Future of Education artikkelillaan Towards Solving the Impossible Problems (Pallgrave MacMillan 2018). Astan väitöskirja on vapaasti luettavissa verkossa (Intuition Unleashed). Tällä hetkellä Asta toimii start-up yrittäjänä Innerversity-hankkeessa. www.innerversity.org

Lue myös:

Millaista tiedolla johtamista tarvitaan epävarmuudessa?

Kolme intuitiota ja ihmeiden logiikka – Asta Raami

Tutkijan mukaan intuitiota ei kannattaisi vähätellä, sillä sen avulla voi löytyä parhaimmat ratkaisut tämän ajan isoimpiin haasteisiin Asta Raamista

 

Astan kysytyimmät puheenvuorot:

Intuitio
Superintuitio
Close

Haluan lisätietoja / varata puhujan!

Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä arkipäivän sisällä. Aloitetaan yhdessä tapahtumasi puhujasisällön suunnittelu!

Speaker Inquiry | FI

"*" näyttää pakolliset kentät

PP slash KK slash VVVV
Hyväksy Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Book speaker