fbpx
Jere Hietala Banneri

Jere Hietala

Valokuvaaja | Sarjayrittäjä | Seikkailija

Jere Hietala inspiroi oman elämänsä esimerkein taistelemaan onnistumisen, tavoitteiden saavuttamisen ja itsensä löytämisen puolesta.

Jeren mukaan ihmisen ei tarvitse vakuutella roolein, jos kokemus sanelee aidon itsevarmuuden. Monta elämän käännettä kokenut Jere ei ole antanut negatiivisten kokemusten lyödä itseään maahan, päinvastoin, niistä hänet on rakennettu. Jeren mukaan elämän kuuluukin olla kuin sydänkäyrä, ylös ja alaspäin kulkevaa luonnollista liikettä. Tasainen on usein yhtä kuin kuolema, ellei tämä ole tarkoituksenmukaista, haettua.

Jere Hietala on kansainvälisesti palkittu mainosvalokuvaaja, sarjayrittäjä ja seikkailija. Hänen kameransa edessä on ollut lukuisia maailmantähtiä, kuten: 50 Cent, Conan O’Brien, Kimi Räikkönen, NHL ja NBA-tähtipelaajat, sekä monet valtion päämiehet.

Kuvauksen lisäksi, hän on toimitusjohtaja/suuromistaja Tailorframe Oy:ssä, jonka innovativiinen konsepti on saanut USPTA-patentin sekä sijoittunut innovaatiokilpailu Think Ink:ssä kolmanneksi.

Hietala on myös usein eri medioiden kiinnostuksen kohteena hänen Afrikassa tekemänsä salametsästyksen vastaisen työ johdosta.

Suosittuja otsikoita

Kokemuksella itsevarmuutta | Menestys = panostus | Vastuullinen menestyminen | Kunniallinen perintö | Anna mahdollisuudelle mahdollisuus


Jere Hietala Profiili
Jere Hietala

Valokuvaaja | Sarjayrittäjä | Seikkailija

Aiheet:

Asenne & Muutos, Luovuus & Innovaatio, Yrittäjyys

Avainsanat:

Henkilöbrändäys, Mahdollisuudet, Periksiantamattomuus, Rohkeus, Sinnikkyys, Uskaltaminen

Kielet:

Suomi, Englanti

x
Sivusto käyttää evästeitä. Lue Tietosuoja käytäntömme Hyväksyn