fbpx
Jenni-Janakka-2.jpg

Jenni Janakka

Röyhkeyskoulu | Juontaja | Moderaattori

Jenni Janakka aloitti uransa näyttelijänä ja on esiintynyt mm. elokuvissa 8-pallo, Vares – Huhtikuun tytöt sekä Luokkakokous. Hänet on nähty myös televisiosarjoissa Pelimies ja Koukussa.

Vuonna 2016 valmistui hänen esikoisromaaninsa käsikirjoitus Vahvankaltainen, jonka pääteemana oli minäkuva. Kirjoittajana Jenni on tutkinut paljon kulttuurin tarjoamia käsityksiä ja stereotypioita. Sitä, mitä vanhemmat siirtävät lapsilleen, ystävät toisilleen, mikä täyttää älypuhelimemme, mistä lauletaan ja runoillaan.

Oman blogin lisäksi Jenni on toiminut vierailevana kolumnistina ja kaudesta 10 alkaen hän on käsikirjoittanut Nelosen suositussa viihdeohjelmassa Hyvät ja huonot uutiset, jonka ohjaajaksi hän siirtyi kaudella 12.

Jenni on juontanut lukuisia yritystilaisuuksia ja tapahtumia. Pienemmistä tilaisuuksista isohin yleisötapahtumiin, mm. kaudella 2015-2016 hänen äänensä kaikui Jokereiden kotiotteluissa väliaikaohjelman juontajana. Jenni Janakka on suuren suosion saaneen Himocast -podcastin toinen osapuoli.

Jenni Janakka

Jenni Janakka

Röyhkeyskoulu | Juontaja | Moderaattori

Lähetä kysely:

Palaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Aiheet:

Asiantuntijapaneelit | Fasilitointi | Moderointi | Seminaarit | Yleisötilaisuudet | Yritysjuhlat