Skip to content
Menu
Close
Juontaja

Nicke Lignell

Themes
  • Asiantuntijapaneelit
  • Fasilitointi
  • Moderointi
  • Seminaarit
  • Yleisötilaisuudet
  • Yritysjuhlat

Nicke Lignell on tullut yleisölle tutuksi teatterin, televion ja elokuvien kautta.Hän valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna -91. Iso rooli elokuvassa Akvaariorakkaus (-93) avasi tien elokuvien ja television maailmaan.

Siitä saakka Nicke Lignell on toiminut freelancerina. Vuosien varrella hän on esiintynyt niin TV-elokuvissa ja TV-sarjoissa kuin viihdeohjelmissakin mutta säännöllisesti palanut ammattinsa juurille – teatteriin. Puheroolien lisäksi hän on tehnyt musikaalirooleja ja laulajana keikkaillut eri kokoonpanojen solistina. Mielirepertuaariin kuuluu Sinatran tutuksi tekemää swing-ja lattarimusiikkia.

Yli 20 vuoden ajan myös juontajana toimineena, Nicke arvostaa eniten ihmiskohtaamisia ja tilaisuuksien ainutlaatuisuutta. Mukaan mahtuu niin julkisia tapahtumia ja televisiojuontoja kuin yritys- ja yksityistilaisuuksia.

”Jos tilaisuus jää vieraille, yleisölle mieleen, jää siten myös tilaisuuden toteuttajat asiakkaan mieleen. Siihen tarvitaan ihmisiä joiden ammattitaito, polte ja dynaamisuus kohtaavat. Juontajan työssä tärkeintä on asiakkaan kuuleminen, sisällön haltuunotto ja tavoitteiden kunnioittaminen – kommunikoiti!”

Close

Haluan lisätietoja / varata puhujan!

Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä arkipäivän sisällä. Aloitetaan yhdessä tapahtumasi puhujasisällön suunnittelu!

Speaker Inquiry | FI

"*" näyttää pakolliset kentät

PP slash KK slash VVVV
Hyväksy Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Book speaker