fbpx
Perho_0855-2-1-1-1.jpg

Anna Perho

Valmentaja | Self made woman

Anna Perho on Suomen suosituimpia inspiraatiopuhujia, jonka missiona on väittää, viihdyttää ja valmentaa.

”Mitä paremmin ihminen osaa johtaa itseään, sitä paremmin hän viihtyy arjessaan”, sanoo itsen johtamisen taitoihin erikoistunut puhuja ja valmentaja Anna Perho.

Itsen johtamisen taidoista tärkeimpänä hän pitää henkilökohtaisten arvojen vaalimista. Tälle perustalle rakentuvat muutkin itseohjautuvuustaidot, joiksi Perho laskee ajanhallinnan, elämäntavat ja vireen vaalimisen, kommunikaatiokyvyn sekä jämäkkyyden, kyvyn sanoa ei.

”Itsetuntemus on kaiken avain. Jos ihminen antaa muiden määritellä mikä on elämässä tärkeää, hän väsyy ja turhautuu. Siksi esimerkiksi kiireen käsittelyssä lähden aina siitä, millaiset asiat ihminen kokee elämässään niin tärkeiksi, että ne pitää priorisoida.”

Perho on kirjoittanut kuusi selfhelp-opasta, joita on myyty noin 20 000 kappaletta. Näistä suosituin, vuonna 2012 ilmestynyt Antisäätäjä, käsittelee kiireen lievittämistä.

Myös syksyllä 2019 ilmestynyt Suorat Sanat ja siihen perustuvat puheet ja koulutukset ovat olleet suosittuja heti kirjan ilmestymisestä lähtien.

”Kaikki kehitys firmoissa ja myös yksilön uralla käy palautteen kautta. Suorat sanat käsittelee korjaavan palautteen antamista sekä konfliktien purkamista tavalla, joka vahvistaa ihmisten välistä kommunikaatiota repimisen sijaan.”

Mitä Annan puheilta voi odottaa?

Anna on tuottanut 25 vuoden ajan sisältöjä – kolumneja, tv-ohjelmia, podcasteja, radion aamushowta, käsikirjoituksia, kirjoja, sisältömarkkinointia – kaikkiin mahdollisiin mediakanaviin.

”Viestijänä ja puhujana mietin vain yhtä asiaa: miten olla vastaanottajan ajan arvoinen? Yksi parhaita tapoja on sanoittaa vastaanottajan elämässä elävä konflikti turhia pyöristelemättä. Sanoa vaikkapa, että käytät aikaasi vääriin asioihin – tässä olisi ehdotus miten saisit asiat paremmalle tolalle.”

”En ole piirileikki-ihmisiä, joten puhujana harjoitan radikaalia empatiaa: otetaan vastuu, kohdataan tosiasiat tosiasioina – mutta hyväksyvin mielin. Kirjoitan puheisiini myös aina jonkin konkreettisen työkalun, jota kuuntelija voi kokeilla heti puheen päätyttyä arjessaan.”

Katso myös Annan valmennukset:

Suorat sanat – paranna palautteella!

Idioottien ympäröimänä – työyhteisöjen erilaiset ihmistyypit

Kuuntele Anna Perhon podcast:

Podcast Anna Perho: ”Joskus on helpompaa olla seiskan tyttö”

 

Teemat: Antisäätäjä - Ajan ja kiireen hallinta | Suorat sanat – palautteen antaminen ja vuorovaikutus hankalissa tilanteissa | Kaikki muuttuu, paitsi – näkökulmia muuttuvan työelämän sietämiseen | Imperiumi – näin johdat työsi arkea | Superduuni – ajatuksia uranvaihtajalle

Anna Perho

Lähetä kysely:

Palaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Aihealueet:

Asenne & Muutos | Hyvinvointi & Terveys | Johtaminen