Elina-Hiltunen-Banneri.jpg

Elina Hiltunen - Puhuja

Futuristi | Tietokirjailija | Kauppatieteiden Tohtori | Diplomi-Insinööri

Elina Hiltunen on  listattu Forbesissa yhdeksi maailman 50 huippunaisfuturistiksi. Hän väitteli vuonna 2010 Aalto yliopiston kauppakorkeakoulusta aiheenaan heikot signaalit organisaation tulevaisuusoppimisessa. Hän on koulutukseltaan myös kemian tekniikan diplomi-insinööri. Parhaillaan Elina tekee toista väitöskirjaansa Maanpuolustuskorkeakoululle. Nykyään Elina on yrittäjä, mutta hän on työskennellyt  eri organisaatioissa ja yrityksissä, kuten Finprossa, Nokialla, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa ja Aalto yliopistossa. Hänelle myönnettiin työstään Vuoden 2021 ennakointiteko -palkinto, joka myönnetään merkittävällä tai erityisellä tavalla tulevaisuustiedon saatavuutta ja hyödyntämistä edistäneelle taholle.

Elinalla on puhujakokemusta yli 20 vuoden ajalta sekä Suomessa että maailmalta. Mikään yleisö ei ole liian suuri tai pieni Elinalle, joka hoitaa puheet sekä suomeksi että englanniksi. Elinan puheiden aiheet liittyvät tulevaisuuden eri aihealueisiin mm. megatrendeihin, teknologia- ja kuluttajatrendeihin, heikkoihin signaaleihin, ennakoinnin menetelmiin ja tulevaisuuden eri aihealueisiin.  Elina puhuu tulevaisuudesta kiinnostavasti ja innostavasti, huumoria unohtamatta.

Elina Hiltunen on myös kirjailija ja on kirjoittanut 14 kirjaa. Kirjojen aiheet liittyvät esim. teknologian tulevaisuuteen, kuluttajatrendeihin, ennakoinnin menetelmiin ja megatrendeihin. Hän on myös kirjoittanut mm. lastenkirjoja ja scifiä.

Elina on myös tuttu YLEn tiedeohjelmista sekä eri lehtien kolumneista.

Videolinkkejä Elina Hiltusen puheenvuorojen teemoihin:

Kolme avainta tulevaisuuteen: ennakointi, innovointi ja kommunikointi

Kymmenen megatrendiä, jotka vaikuttavat 2020-luvulla

Mitä tulevaisuuden asiakas haluaa? 18 kuluttajatrendiä

Miten teknologia muuttaa tulevaisuuttamme?

Suomen tulevaisuudet – suuret kysymykset ja vastaukset

Teemat: Kolme avainta tulevaisuuteen: ennakointi, innovointi ja kommunikointi | Ennakointi ja tulevaisuuskestävä strategia | Maailma vuonna 2050- miten megatrendit ja trendit muokkaavat tulevaisuuttamme? | Kofeiiniomenoita, siru kädessä kotiavaimena ja tekoälyterapeutteja- mitä kaikkea teknologia tuo tullessaan tulevaisuudessa? | Tulevaisuuden X (X= esim. liikenne, työ, asuminen, koulutus, ruoka jne.) | Heikot signaalit auttavat kurkistamaan tulevaisuuteen | Mitä tulevaisuuden asiakas haluaa- trendit ja ilmiöt

Elina Hiltunen

Lähetä kysely:

Palaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Aihealueet:

Yhteiskunta & Tulevaisuus