Emilia Lahti Banneri

Emilia Lahti - Puhuja

Doctoral student & Speaker

Avaimia sisukkaaseen arkeen epävarmuuden aikakautena

Elämme modernin historian murrosta, jonka keskellä sisukkaimmatkin meistä saattavat kokea pelkoa ja väsymystä. Oman energian, sisäisen voiman ja ajattelun kirkkauden johtaminen ovat perustavaa laatua olevia avaimia niin työn laadun kuin oman henkisen jaksamisen kannalta. Onneksemme ne ovat kaikki taitoja eivät taikaa ja niiden kehittämiseen on valmiudet ihan jokaisella. Työskenteletpä osana tiimiä tai johdat ihmisiä tiimeissä, Emilian luento elämän ja työn navigoimisesta vastoinkäymisten keskellä antaa sinulle tieteeseen ja kokemukseen perustuvia työkaluja, joiden avulla synnyttää voimaa, uskoa ja toimintaa—yhdessä tiiminä ja erikseen yksilönä.

Emilia Lahti on palkittu kouluttaja ja puhuja, joka työskentelee kansainvälisesti tulevaisuuden organisaatiokulttuurin ja johtajuuden kehittämisen parissa. Loppuvaiheen väitöskirja elämänvoimasta ja sisusta ihmisyyteen liittyvän kasvun katalyyttina sekä Emilian oman elämän peloton asenne moninaisten henkilökohtaisen haasteiden voittamiseen tekevät hänestä harvinaisen yhdistelmän akateemista juurevuutta ja käytännön toteutusta kera inhimillisen lämmön, joka välittyy osallistujille lähellä ja kaukana.

Puheet toteutetaan ammattistudiosta esim. Zoom tai Teams -yhteydellä.

Mitä voit odottaa Emilian puheilta?

  1. Kuulijat saavat aivotutkimuksen kautta perusymmärryksen siitä, miksi haastavat ajat ovat henkisesti niin haastavia ja miten voimme navigoida niitä enemmän levosta käsin.
  2. Saat ymmärryksen siitä, miten yhteyden luominen (kasvotusten ja etänä) tiimissä on juuri nyt erityisen tärkeää ja että nuo kyvyt ovat meihin sisäänrakennettuna. Opit miten synnyttää läsnäoloa ja välttää tyypillisimmät mokat, jotka rikkovat yhteyttä.
  1. Saat tilan, jossa astua ulos suorittamisen autopilotista ja kohti oman ihmiskokemuksen lempeää kohtaamista. Mahdollisuus pysähtyä, vastaanottaa, ajatella omaa ajattelua tavalla, jonka kautta sisäinen viisaus ja omasta jaksamisesta huolehtiminen nousevat etualalle.

 

”Voin lämpimästi suositella Emiliaa myös online-esiintyjänä. Vaikka hän oli maailman toisella laidalla ja etänä, hän oli silti esityksessään niin lähellä yleisöä ja läsnä. Hänen sanansa ja viestinsä sisusta tekivät meihin kaikkiin erittäin suuren vaikutuksen. Emiliasta ja hänen aiheistaan on puhuttu päivittäin esityksen jälkeen. Inspiroivaa!” – Elina Varamäki, vararehtori, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

 

Lue artikkeli: Emilia Lahden sisututkimus on palkittu vuoden artikkelina, Aalto-yliopisto.19.02.2021

Teemat: Leading a life of courage and compassion | Above and beyond with sisu | What I learned from running the length of New Zealand in 50 days

Emilia Lahti profiili

Lähetä kysely:

Palaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Aihealueet:

Asenne & Muutos | Hyvinvointi & Terveys | Johtaminen | Kansainvälistyminen | Kasvu & Kehittäminen | Kommunikaatio & Vuorovaikutus | Luovuus & Innovaatio | Oppiminen | Yhteiskunta & Tulevaisuus | Yrittäjyys