fbpx
Frank Martela bannerikuva

Frank Martela

Filosofi - Tietokirjailija - Hyvinvoinnin psykologian dosentti

Frank Martela on tuplatohtori, hyvinvoinnin psykologian dosentti ja kansainvälisestikin tunnustettu sisäisen motivaation, hyvinvoinnin ja merkityksellisyyden tutkija, joka satojen Suomessa pitämiensä puheenvuorojen lisäksi on pitänyt puheenvuoroja yliopistoissa neljällä eri mantereella, mukaanlukien Stanfordin ja Harvardin yliopistot.

Frank on suosittu ja energinen puhuja, jota pidetään sisäisesti motivoivamman, itseohjautuvamman ja merkityksellisemmän työelämän yhtenä johtavana asiantuntijana Suomessa. Vahvasta tutkimuspohjasta huolimatta hän osaa kertoa näkemyksistään elävästi ja vahvasti arkeen ja työelämään sidottuna. Frank Martela on viime vuosina pitänyt keynote-puheenvuoroja suurissa suomalaisissa pörssiyhtiöissä, ministeriöissä ja lukuisissa tilaisuuksissa, jotka ovat vieneet hänet suurten suomalaisten konferenssikeskusten päälavoille.

Frank Martela toimii tutkijatohtorina Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksella ja on yksi parempia työyhteisöjä muotoilevan valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys Filosofian Akatemia Oy:n perustajista. Suurelle yleisölle hän on tullut tunnetuksi esimerkiksi Helsingin Sanomiin ja muihin lehtiin kirjoittamiensa kolumnien kautta sekä hyvin menestyneiden tietokirjojensa myötä. Hän on kirjoittanut kirjat Draivi – Voiko sisäistä motivaatiota johtaa (Talentum 2015, yhdessä Karoliina Jarenkon kanssa), Valonöörit – Sisäisen motivaation käsikirja (Gummerus 2015) ja Tahdonvoiman käyttöohje (Tammi 2013).

Frankia on haastateltu Suomen kaikkien päämedioiden ohessa niin New York Times:iin, Vice News:iin kuin Monocle Observer:iin. Hänen tuorein kirjansa, A Wonderful Life: Insights on Finding a Meaningful Existence, julkaistaan Yhdysvalloissa Harper Collinsin kustantamana maaliskuussa 2020 ja käännetään kahdelletoista kielelle. Suomeksi se julkaistaan nimellä Elämän tarkoitus (Gummerus 2020).

Suositut otsikot: Sisäisen motivaation johtaminen - Miten sytyttää työntekijöiden innostus oikeaan tekemiseen?, Merkityksellinen työ - Miten löytää syvä motivaatio omaan työhön?, Itseohjautuvuus ja yhteisöohjautuvuus - Tulevaisuuden työssä ketteryys, kannattavuus ja työntekijöiden sitoutuminen kohtaavat

Frank Martela profiilikuva

Frank Martela

Filosofi - Tietokirjailija - Hyvinvoinnin psykologian dosentti

Lähetä kysely:

Palaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Aihealueet:

Hyvinvointi & Terveys | Johtaminen | Yhteiskunta & Tulevaisuus