Kaj Kunnas banneri

Kaj Kunnas - Puhuja

Urheilutoimittaja

Kaj Kunnas on koko kansan tuntema urheilutoimittaja ja todistetusti yksi Suomen positiivisimmista henkilöistä. Toimittajauran Ylellä tehnyt Kunnas sai toukokuussa 2016 aivoinfarktin, jonka vuoksi hän joutui pitkälle sairaslomalle. Kunnas pysyi positiivisena omana itsenään, sai terveen paperit ja toimi esimerkkinä asenteen merkityksestä koko Suomelle. Kaj valittiin Suomen positiivisimmaksi suomalaiseksi vuonna 2016.

 

Kaj Kunnas on urheilutoimittajan ammatissa nähnyt ja kokenut paljon. Iloa, surua, yllätyksiä, tuuletuksia ja kyyneleitä. Yli 30-vuotinen ura on vienyt yli sataan maahan, takana mm. 15 olympiakisakomennusta, 24 MM-jääkiekon reissua ja monta muuta tapahtumaa niin Yleisradion kuin myös Discovery Eurosportin leivissä. Näistä onkin Kajn uralla kertynyt selostustunteja reilut 7300. Kaj Kunnas valittiin Vuoden Urheilutoimittajaksi 2011.

 

Samana vuonna kun Kaj Kunnas valittiin Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi, hän kohtasi oman kuolevaisuutensa aivoinfarktin koettuaan. Niiden kokemusten kautta läsnäolo, asenne, positiivisuus ja hetkessä eläminen ovat tulleet vahvaksi osaksi elämää ja nämä aiheet luovat perustaa Kajn tunteikkaille puheenvuoroille. Kajn elämää nykyään ohjaava ajatus ”Tänään on maailman tärkein päivä” konkretisoitui tämän kokemuksen myötä ja sen voima näkyy myös Kajn puheenvuoroissa. 

 

Kaj Kunnas sai kunnian kantaa Olympiatulta Pyeongchangin Olympiakisoissa 2018, minkä tiimoilta myös Rauhan Tuli palaa vahvana hänen mielessään. Kaj Kunnas on myös julkaissut kaksi Kohtaaminen -kirjaa (2017, 2020), joissa hän miettii elämän arvoituksellisuutta yhdessä mm. Iivo Niskasen, Helena Rannan, Jari Sarasvuon, Tarja Halosen, Markku Kanervan, Minna Tervamäen, Jorma Uotisen ja Arman Alizadin kanssa.

Teemat: Menestyksen Portaat | Tänään on maailman tärkein päivä | Jos mitään et muuta, mikään ei muutu | Kohtaamiset - elämän suola | Talent is something, but attitude is everything | Champions train, even when nobody's watching

Kaj Kunnas profiili

Lähetä kysely:

Palaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Aihealueet:

Asenne & Muutos | Hyvinvointi & Terveys | Inspiraatio & Motivaatio | Juontaja & Moderaattori | Kommunikaatio & Vuorovaikutus