Saimi Hoyer
-
Asenne & Muutos
-
Hyvinvointi & Terveys
-
Inspiraatio & Motivaatio
-
Kommunikaatio & Vuorovaikutus
-
Luovuus & Innovaatio
-
Spokesperson
-
Yrittäjyys
Saimi Hoyer on vangitseva puhuja ja yrittäjä, joka inspiroi yleisöä omakohtaisten tarinoidensa kautta rohkeuteen ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Hänen puheensa käsittelevät muutosta, epävarmuuden sietämistä ja uusien alkujen voimaa, tarjoten kuulijoilleen syvällisiä oivalluksia ja motivaatiota. Saimin kyky yhdistää haavoittuvuus ja karisma tekee hänestä erinomaisen valinnan B2B-yritysten tilaisuuksiin, joissa halutaan herättää tunteita ja sytyttää kipinä toimintaan.
Omien tarinoidensa kautta hän innostaa yleisöä olemaan läsnä ja näkemään ne risteykset, joissa pitää toimia rohkeasti ja mahdollisuudet joihin tulee tarttua saavuttaakseen unelmansa. Saimin sanoin ’unelmiin uskotaan ja niitä tavoitellaan rohkeasti’.
Saimin puheet käsittelevät kauniisti ja innostavasti muutosta sekä epävarmuuden sietämistä. Se on läsnä kaiken aikaa elämässämme ja alati muuttuvassa työelämässä. Saimi on lavalla avoimena, haavoittuvaisena, läsnä yleisölleen ja omaa tarinaansa kunnioittaen. Hän painottaa uusien alkujen ja elämän käännekohtien olevan on aina mahdollisuus käydä läpi elämää. Pysähtyä ja rehellisesti tutkia, mihin haluaa olla menossa; mikä on tärkeää ja merkityksellistä. Ei unohtaen sitä, mitä on tullut tehtyä matkanvarrella, vaan kerättyjä oppeja vaalien.
Saimin puheenvuorot auttavat avautumaan uudelle. Ne antavat rohkeutta je kehottavat kurottamaan kohti: “Menkää ja tehkää. Sietäkää epävarmuutta löytääksenne oma loistonne ja palonne. Malttakaa odottaa oikeaa hetkeä hoppuilematta. Koska meillä jokaisella on oma polkumme kuljettavana, ollaan sille uskollisia ja auki.”
Vangitseva ja karismaattinen tarinankertoja
Saimi tekee kerta toisensa jälkeen puheellaan sen, mitä vaikuttava puhe parhaimmillaan saa aikaan: herättää tunteita ja sytyttää kipinän toimintaan. Hän puhuu yleisöille oman tarinansa kautta myös rohkeudesta, itsensä johtamisesta, yrittäjyydestä ja uskosta unelmiin. Saimin puhe on kokemus, joka vie kuulijan mukanaan läpi erilaisten tunnetilojen ja tarinoiden, aina ilosta ja surusta kiitollisuuteen. Puhujana Saimi on vangitseva ja karismaattinen tarinankertoja, joka ottaa yleisön haltuunsa ja luo vahvan vuorovaikutuksen.
Saimi puhuu kaunistelematta ja totta. Hän antaa lavalla itsestään kaiken kertoen asioista joista yleensä vaietaan; vakavasta sairastumisesta, suurten taloudellisten vaikeuksien voittamisesta, periksiantamattomuudesta ja vaikeuksien voittamisesta sekä rohkeuden ja periksiantamattomuuden avulla onnistumisesta. Epävarmuuden sietämisen voimasta ja rohkeuden merkityksestä. Saimi havahduttaa kuulijan kerta toisensa jälkeen ajattelemaan asioita, joilla on aidosti merkitystä sekä pohtimaan arvoja uudelleen. Saimi on tarinankertojana ja yleisön inspiroijana sekä innostajana vertaansa vailla.
Saimille on myönnetty Suomen leijonan ansioristi työstään kulttuurihistorian ja luonnon hyväksi. Hänet on myös valittu Matkailutoimittajien Killan puolesta Vuoden matkailuhenkilöksi ja Hotelli Punkaharju nimetty kotimaan matkailun huippukohteeksi. Hoyerin puheiden teemoihin kuuluu vahvasti rohkeuden ja kiitollisuuden sekä muutoksen lisäksi yrittäjyys, rohkeus, suomalainen matkailu ja sen kehittäminen sekä yhteistyön voima.
Saimi Hoyerin kysytyimmät puheenvuorot:
Rohkeus ja läsnäolo – menestyksen avaimet epävarman ajan johtamisessa
Saimi Hoyer on yrittäjä ja karismaattinen tarinankertoja, joka omien kokemustensa kautta innostaa kuulijoita tarttumaan rohkeasti mahdollisuuksiin. Saimin uusi keynote-puhe keskittyy muutokseen, epävarmuuden sietämiseen, itsejohtajuuteen sekä yrittäjyyden ja läsnäolon voimaan.
Tässä puheessa tiimit ja työyhteisöt ja esihenkilöt saavat oivalluksia siitä, miten johtaa itseään ja tiimiä muuttuvassa maailmassa, miten löytää toiminnan kipinä epävarmuuden keskellä sekä miten vahvistaa yhteishenkeä ja toimintakykyä pitkäjänteisesti.
Saimi on vaikuttava puhuja, ja hänellä on ilmiömäinen kyky luoda aito vuorovaikutus yleisöön, elävä ja koskettava tarinankerronta, sekä karismaattinen ja läsnä oleva esiintymistyyli. Saimi herättää tunteita ja pystyy väkevästi ravistella kuulijoiden ajatuksia, tarjoten heille sekä tunnekokemuksen että konkreettisia työkaluja arkeen ja työhön.
Saimi tunnetaan rohkeudestaan ja avoimuudestaan, mikä luo luottamuksellisen ja inspiroivan ilmapiirin. Saimi Hoyer on puhunut monenlaisissa tapahtumissa, kuten suurten yleisöjen seminaareissa, yrityksien sisäisissä tilaisuuksissa, juhlissa ja tiimikoulutuksissa, joissa on haluttu vahvistaa johtajuutta, tiimihenkeä ja muutoskyvykkyyttä.
Rohkeus, yrittäjyys ja uudelleen nousu
Pelkäämätön teko – miten tein sen?
Kaikki paitsi sienestys on turhaa – Luonnon voima
Matkailu
Verkostojen voima – miten uskallat kurottautua kohti?
Varaa Saimi Hoyer
Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä arkipäivän sisällä. Aloitetaan yhdessä tapahtumasi puhujasisällön suunnittelu!
Speaker Inquiry | FI
"*" näyttää pakolliset kentät