Skip to content
Menu
Close
20 syyskuun 2019

Susanna Hagelstam tukemaan MySpeakerin kansainvälistymistä

Susanna Hagelstam on aloittanut Account Managerin roolissa MySpeakerillä. Susanna on tehnyt töitä tapahtuma-alalla vuosien ajan ja on kerryttänyt kokemusta muun...

Susanna Hagelstam on aloittanut Account Managerin roolissa MySpeakerillä. Susanna on tehnyt töitä tapahtuma-alalla vuosien ajan ja on kerryttänyt kokemusta muun muassa Englannissa, Ranskassa sekä Etelä-Amerikassa järjestäen kansainvälisiä seminaareja ja konferensseja. Vuosina 2006-2012 Susanna toimi yhdessä maailman suurimmista puhujatoimistoista, CSA Celebrity Speakers, Suomen kehitysjohtajana ja hoiti usean vuoden ajan maailman huippupuhujia Suomeen puhumaan ja valmentamaan suomalaisia yrityksiä. ”Puhujabisnes on ala, jossa olen kokenut eniten merkityksellisyyttä. Puhujabisneksen kautta saamme oikeasti muutoksia aikaan ja asioita kehitettyä. Olen utelias luonteeltani ja minua kiinnostaa aina uuden oppiminen. Tällä alalla pääsen kurkistamaan uusien ja mielenkiintoisten asioiden kulissien taakse,” iloitsee Susanna. Uransa aikana Susanna on tutustunut astronautti Neil Armstrongiin, tuonut CIA:n entisen panttivankineuvottelija George Kohlrieserin Suomeen, tavannut entisen Neuvostoliiton johtajan Mikhail  Gorbachevin ja pelannut shakkia shakin suurmestari Garry Kasparovin kanssa. ”Yksi kiinnostavimmista tapaamisista oli juuri Kohlrieserin kanssa. Kohlrieser puhui muun muassa siitä, miten ihminen voi asettaa itse itsensä henkilökohtaisella tai ammatillisella tasolla ´panttivankitilanteeseen´. Sellaisessa tilanteessa ihmisellä kuin ihmisellä loppuu keinot päästä tilanteesta yli ja eteenpäin henkilökohtaisella tai ammatillisella tasolla. Esimerkiksi johtoryhmädynamiikan kehittämisessä henkisen panttivankitilanteen simulointi on ollut todella menestyksekäs malli ja tuonut loistavia tuloksia,” toteaa Susanna. Celebrity Speakersin jälkeen Susanna toimi hetken muualla ja kertoo, että hänen ammatillinen intohimonsa on ollut päästä uudestaan mukaan puhujabisnekseen. ”On ilo päästä MySpeakerin kaltaiseen yhteisöön, jossa puhujia sparrataan ja esiintymistaitoja hiotaan,” hän toteaa. Susanna uskoo vahvasti siihen, että asiakaskokemuksen tulisi olla kokonaisvaltainen ja huippulaadukas sekä asiakkaan että puhujan suuntaan. ”Haluan löytää asiakkaille oikeanlaiset puhujat, jotka sopivat yrityksen tavoitteisiin ja tarkoitukseen. Puhujien tulee myös olla riittävän hyvin tietoisia tapahtuman sisällöstä ja mitä heiltä odotetaan, jotta sekä asiakas että puhuja kokevat tapahtuman onnistuneen tavoitteiden mukaisesti. On tärkeää, että puhuja saa jonkin tyyppisen muutoksen ihmisessä aikaiseksi joko ajattelu- tai toimintatavassa. Olisi tärkeää, että ihminen lähtisi tapahtumasta uusien ajatuksien kanssa ja saisi kehitettyä itseään sekä henkilökohtaisella tasolla että kehittämällä yrityksen toimintatapoja ja toimintamalleja.” ”Olemme iloisia, että olemme saaneet Susannan tukemaan MySpeakerin kansainvälistymistä. Yhdessä lähdemme tuomaan entistä enemmän kansainvälisiä huippuasiantuntijoita Suomeen sekä viemään suomalaisia asiantuntijoita maailmalle,” sanoo MySpeakerin toimitusjohtaja Johan Sjöstrand.

20 syyskuun 2019

Susanna Hagelstam tukemaan MySpeakerin kansainvälistymistä

Susanna Hagelstam on aloittanut Account Managerin roolissa MySpeakerillä. Susanna on tehnyt töitä tapahtuma-alalla vuosien ajan ja on kerryttänyt kokemusta muun...