fbpx
Lauri Järvilehto lavalla

Työelämän murros

Lauri Järvilehto

Työelämän murros ratkeaa mielekkäällä työllä.

Työelämä kohtaa lähitulevaisuudessa isoja mullistuksia. Suurimpia haasteita ovat automaatiosta johtuva luova tuho, työelämän pirstaloituminen ja näistä johtuva kasvava liike osaamishaasteissa. Työelämän murrokseen liittyy kolme avainkysymystä:

1) Miten työnantajat löytävät osaavia työntekijöitä?
2) Miten ihmiset kykenevät päivittämään osaamistaan muuttuvassa työmarkkinassa?
3) Miten ihmiset löytävät mielekästä työtä?

Kohdat yksi ja kaksi ovat hyvin tapetilla työelämää koskevissa keskusteluissa. Kohta kolme on kuitenkin nähdäkseni avaintekijä.

Ensinnäkin, yhä useampi edellyttää työltään myös mielekkyyttä. Pelkkä kuukausipalkka ei riitä. Milleniaaleja voi jopa luonnehtia mielekkään työn sukupolveksi. Toiseksi, oppiminen on niin kovaa hommaa, että jos sen juurena ei ole sisäistä motivaatiota, on aika epätodennäköistä, että ihmiset innostuisivat suurin joukoin päivittämään osaamistaan, sama se minkälaisia sanktioita hallitus säätää. Ja kolmanneksi, mielekkyyden kokemus on myös työn kohtaanto-ongelman ytimessä. Tulevaisuuden työ kun ei itse asiassa vaadi osaajia, vaan oppijoita: ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtään ja haluavat jatkuvasti päivittää osaamistaan siinä.

Tarvitsemme kehitystä kolmella osa-alueella. Ensinnäkin oppilaanohjauksessa ja työhönohjauksessa pitää ihan ensinnä selvittää, mitä työelämään siirtyvä oikeasti haluaa tehdä. Työllistymisen juureen pitää siis istuttaa kiinnostuksen kohteet, ei ammattialaa tai palkkatoivetta. Kiinnostuksen kohteita voi kartoittaa hyvin esimerkiksi kutsumuskartan avulla, jonka leikkisä digiversio Kutsumuskone löytyy myös langoilta. Myös Me-säätiön loistava Noodi auttaa kartoittamaan, miltä alalta kiinnostava työ löytyy.

Jos omat kiinnostuksen kohteet ovat vielä hämäriä, kannattaa kokeilla aktiivisesti uusia juttuja. Ihmisen ei pidä tehdä sellaisia asioita, joita hän ei halua – paitsi jos hän ei vielä halua tehdä mitään erityisen paljon, hänen pitää tehdä kaikkea.

Toiseksi, tarvitsemme alustan, jonka avulla voidaan seurata ja päivittää osaamista jatkuvasti ja läpi koko elämän. Palikkamaisten koulutusohjelmien sijaan oppimisen pitää nivoutua osaksi jokapäiväistä arkea. Jos oma työpaikka – tai ammattiala! – sukeltaa alta, pitää homman toimia niin, että on mahdollista vaikka heti seuraavana päivänä hypätä uuteen opintoputkeen. Ennen kaikkea niin, ettei jo kertaallen käytyjä perusopintoja tarvitse aloittaa alusta vaan huomion voi keskittää oman kehittymisen kannalta keskeisimpään oppimiseen.

Kolmanneksi, nykyaikainen epäinhimillistävä työmarkkina- ja sosiaaliturvahimmeli pitää päivittää ajantasalle niin, että se tukee nykyaikaisen työmarkkinan dynaamisuutta. Työn haun pitää perustua ensi sijassa työnhakijan kiinnostuksen kohteiden parhaaseen kohtaantoon työssä tarvittaviin toimintoihin. Sosiaaliturva puolestaan tarvitsee esimerkiksi negatiivisen tuloveron tyyppisen mallin, joka joustaa elämäntilanteen mukaan ilman alentavaa lomakerumbaa ja vahtaamista.

Kun työnhaun ytimessä on aito kiinnostus tekemistä kohtaan, oppiminen on helppo nivoa osaksi jokapäiväistä elämää ja työntekijän kiinnostus ja osaaminen kohtaavat työnantajien tarpeiden kanssa, on meillä kaikki mahdollisuudet rakentaa dynaamisesta työmarkkinasta avain inhimillisesti palkitsevaan työhön.

Muutos ei kuitenkaan tule itsestään, vaan se vaatii ponnistelua neljällä osa-alueella: oppilaan- ja työhönohjauksen kehittämisessä, muodollisen ja epämuodollisen koulutuksen kehittämisessä ja yhdistämisessä, rekrytointi- ja työllistymiskäytäntöjen päivittämisessä sekä sosiaaliturvakäytäntöjen kehittämisessä. Mitään rakettitiedettä tämä ei kuitenkaan ole. Jos tahtoa löytyy, näitä muutoksia pystytään helposti tekemään lähivuosien aikana.

Mielekkyyden on punainen lanka kannattelee tulevaisuuden ihmiskeskeistä työelämää, jossa sisäisen motivaation perustarpeet kohtaavat työelämän osaamishaasteet.

Kirjoittaja: Lauri Järvilehto


x
Sivusto käyttää evästeitä. Lue Tietosuoja käytäntömme Hyväksyn