Pääsimme keskustelemaan Pekka Himasen kanssa arvonannon kulttuurista ja tällä hetkellä maailmaa muuttavasta arvonannon vallankumouksesta. Aloitimme aluksi taustoituksella siitä, kuka on Pekka Himanen? ”Väittelin filosofiasta tohtoriksi 20-vuotiaana Suomen nuorimpana ja siitä alkoi tutkimusmatka, jonka varrella olen muun muassa julkaissut dignity-teemaan liittyen kirjoja, joita on käännetty 30 kielelle. Olen lisäksi luennoinut näistä aiheista yli 30 maassa.”   Pekka puhuu luennoillaan ja puheenvuoroissaan paljon dignitystä ja arvonannon kulttuurista, joten halusimme kuulla enemmän hänen perustamastaan Global Dignity -järjestöstä ja sen tarinasta? ”Olin perustamassa Norjan kruununprinssi Haakonin ja amerikkalaisen John Hope Bryantin, joka on toiminut muun muassa Obaman neuvonantajana, kanssa Global Dignity -järjestöä, johon lähti mukaan Honorary Boardin jäsenenä nobelisti Desmond Tutu, Martti Ahtisaari, Amartya Sen ja bisnesmaailmasta esimerkiksi Sir Richard Branson. Meidän Dignity-periaatteiden julistuksen ensimmäinen allekirjoittaja oli Muhammad Ali, jonka kohtaaminen oli todella mieleenpainuva kokemus. Olemme järjestönä toimineet kymmenissä maissa ja tavoittaneet miljoonia nuoria. Puhumme muun muassa kouluissa lasten ja nuorten kanssa siitä, mitä dignity eli arvonanto, arvokkuus tai ihmisarvo heille tarkoittaa? Nämä kohtaamiset ovat olleet minulle todella antoisa lähde sen suhteen mihin oma ajattelu on kehittynyt.”     Urallaan Pekka on päässyt keskustelemaan arvonannosta ja arvonannon kulttuurista paljon, joten halusimme perehtyä hänen näkemykseensä siitä, miten hän kuvailisi arvonannon kulttuurin tarkoituksen? Mitä arvonanto merkitsee? ”Tietyssä mielessä olen oppinut kaikkein tärkeimmät opit dignitystä tai arvonannon kulttuurista jo varhain omalta mummoltani. Mummo syntyi hyvin köyhiin oloihin ja perheen kahdeksasta lapsesta kolme ei selvinnyt lapsuuden läpi. Myöhemmin mummo joutui jättämään kotinsa ja lähtemään elättämään itseään toimimalla piikana rikkaiden taloissa jo 16 vuoden ikäisenä. Siitä lähtien hän toimi koko elämänsä siivoajana – ylpeänä siivoajana. Usein hän joutui tekemään kahta työtä samanaikaisesti elättääkseen perheensä ja kerran hän oli sellaisessa tilanteessa, joka oli hänelle erityisen merkityksellinen, sillä hän puhui siitä usein minulle ja pikkuveljelleni. Hän oli tuolloin kahdessa työssä, päivisin rakennustyömaalla siivoajana ja iltaisin siivoamassa valtioneuvostoa. Kerran hän oli siivoamassa pääministerin huonetta myöhään illalla, kun pääministeri tulikin yllättäen yhtäkkiä takaisin huoneeseensa. Mummo oli tästä hyvin hermostunut, koska hän koki omien sanojensa mukaan, että hän on ”vain” pelkkä siivoaja ja hänen edessään seisoi maan poliittinen johtaja. Se mitä pääministeri kuitenkin sanoi mummolle, jätti häneen pysyvän jäljen. Pääministeri sanoi: ”Anteeksi, että häiritsen työtäsi tällä tavalla. Juuri sinunlaisesi ihmiset, jotka panevat koko sydämensä perheeseensä ja työhönsä ovat tehneet tästä maasta sellaisen kuin se on.”

”Nämä sanat vastaavat meidän jokaisen ihmisen universaaliin kaipuuseen siitä, että minun arvokkuuteni ihmisenä tulee tunnustetuksi.”

Vaikka nämä olivat yksinkertaiset sanat, ne olivat mummolle hyvin merkittävät, sillä hän oli tottunut tulemaan erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa sivuutetuksi. Ne olivat merkittävät myös siksi, että ne vastaavat meidän jokaisen ihmisen universaaliin kaipuuseen siitä, että minun arvokkuuteni ihmisenä tulee tunnustetuksi. Tästä arvonannon kulttuurissa loppujen lopuksi on kyse. Se on meidän perustavin tarpeemme kaikissa ympäristöissä, olipa sitten kyse työympäristöstä, kotiympäristöstä tai mistä tahansa muusta.”   Arvonannon kulttuuriin perustuen, meidän tulisi kohdata toisemme ihmisinä niin työympäristössä kuin kotonakin, joten kysyimme seuraavaksi Pekan näkemyksiä konkreettisista neuvoista tai ajatuksista siihen, miten tämä käytännössä tehdään? ”Olen puhunut näistä teemoista eri puolella maailmaa aina Piilaaksosta Eurooppaan ja Aasiaan sekä isoilla forumeilla, joiden myötä olen päässyt pitämään esimerkiksi Davosin päätössession Desmond Tutun kanssa ja puhunut maailman 60 suurimman IT-yrityksen johtajille. Tämä on viesti siitä, että nyt on käynnissä merkittävä, koko työelämää ja muuta elämää koskeva Dignity-vallankumous, niin aihe resonoi hyvin voimakkaasti eri puolilla maailmaa. Jos ajattelemme sitä, minkälaista sen mukainen toiminta on, niin eräs kapellimestari antoi hyvän ilmaisun sille, mikä hänen mielestään on hänen roolinsa kapellimestarina. Hän sanoi, että hänen tehtävänsä on luoda sellainen ilmapiiri, jossa jokainen, joka työskentelee hänen kanssaan, haluaa antaa parhaansa. Tämä luo sellaisen kulttuurin, jossa jokaisen arvokkuus ihmisenä tulee tunnustetuksi ja ihmiset aidosti kokevat myös niin.     Mielestäni muutamilla kysymyksillä voi hyvin lähteä selvittämään omaa suhtautumistaan erilaisiin aiheisiin, kuten esimerkiksi luottamuksen versus pelon rooli määrätyssä yhteisössä. Sitä voi lähteä kysymään itseltään esimerkiksi seuraavilla kysymyksillä: mikä on häpeänkokemusteni top 3 tai voinko olla täällä oma itseni? Toisaalta, jos haluaa mennä aiheessa vielä syvemmälle, voi kysyä esimerkiksi sen, miten autan omalla toiminnallani muita menemään pidemmälle? Pystyisinkö sanomaan toiselle jotakin, mitä hän on aina kaivannut kuulla? Lisäksi itseltään voi vielä kysyä, milloin olen viimeksi erityisesti kokenut olevani elossa? Mitä tein silloin, kun koin tämän tunteen?

”Miten autan omalla toiminnallani muita menemään pidemmälle?”

Loppujen lopuksi seuraavan suuren kysymyksen kysyminen itseltään antaa omalle elämälle hyvää osviittaa siitä, että toimii itselleen ja muille arvokkaasti: minkä itseäni suuremman puolesta toimin? Nämä kaikki ovat sellaisia kysymyksiä, jotka soveltuvat sekä työelämään, että yleisesti muuhunkin elämään. Ajattelenkin itse, että arvokkaan elämän teema, johon Dignity liittyy, on nimenomaan se, miten luomme mahdollisuudet arvokkaalle elämälle kaikissa meidän ympäristöissä? Suljen ympyrän toisen kapellimestarin hyvään vertaukseen, jota hän piti ohjaavan periaatteena omassa elämässään ja se on kysymys ”saako se silmäni loistamaan”? Meidän tehtävämme yhteisesti on luoda selliasia ympäristöjä, jotka saavat vertauskuvallisesti meidän silmämme loistamaan.   Vaikka uskallammekin yleisesti väittää, että arvonanto ja arvonannon kulttuuri ovat tärkeitä asioita, maailmassa tapahtuu alituisesti ihmisarvoa sortavia asioita. Tämän vuoksi halusimme vielä kuulla Pekalta, miten hän kokee, että tämänhetkinen maailmantilanne heijastuu arvonannon teemaan? ”Jos avaamme kameran objektiivia laajakulmaan, niin voimme summata koko maailmantilanteen yhteen sanaan – dignityyn. Tällä hetkellä on käynnissä kahden suuren maailman tulevaisuuden määrittävän käsikirjoituksen välinen kamppailu – dignity versus dictatorship. Eli ihmisarvo versus itsevaltius. Kun ajattelemme Venäjän Ukrainaa vastaan käymää sotaa, meidän täytyy muistaa, että se ei itse asiassa alkanut millään tavalla äskettäin tai yllättäen vaan se on ollut avoimena käynnissä kahdeksan vuotta. Se alkoi vuoden 2013 lopun Maidan-torin mielenosoituksista, joita ukrainalaiset kutsuivat nimellä Dignity Revolution. Tämä on juuri se, minkä Venäjä haluaa kukistaa. Kysymys on kahden arvomaailman välisestä kamppailusta eli ihmisarvosta itsevaltiutta vastaan.

”Kaikki viime vuosien näkyvimmät yhteiskunnalliset liikkeet ovat olleet dignity-liikkeitä”

Toisaalta jos katsomme tätä vielä laajemmin niin kaikki viime vuosien näkyvimmät yhteiskunnalliset liikkeet ovat olleet dignity-liikkeitä eli niissä on ollut kysymys kaikkien yhtäläisen ihmisarvon tunnustamisesta muun muassa sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ihonväriin tai varallisuuteen katsomatta. Ihmiset eivät enää hyväksy, että heitä häpäistään erilaisissa ympäristöissä. Tämä tarkoittaa, myös sitä, että ihmiset vaativat työnantajilta eri tavalla ja konkreettisesti sen jokaisen yhtäläisen arvokkuuden tunnustamista. Jos sitä ei ole, niin ainakin ne ihmiset, joilla on mahdollisuus valita, eivät mene sellaiselle työnantajalle töihin eivätkä pysy sellaisella työnantajalla. Tällaiset yritykset häviävät, sillä ne asettuvat väärälle puolelle historiaa. Kolmanneksi dignity näkyy maailmalla ihmiskunnan jaetun ilmaston hätätilan kautta. Dignity merkitsee sitä, että meillä on velvollisuus jakaa arvokkaan elämän mahdollisuudet myös tuleville sukupolville. Lisäksi se tarkoittaa sen näkemistä, että myös muilla kuin ihmisillä luonnossa on itseisarvo. Sen voi ilmaista niin, että se murros on käynnissä ja meidän tulee siirtyä arvokkaamman elämän ja tulevaisuuden edellytysten puolustamiseen. Kivikausikaan ei päättynyt kivien loppumiseen vaan radikaaliin innovaatioon, joka loppujen lopuksi perustui henkiseen vallankumoukseen. Mainitsin mummoni jo aiemmin ja hän levitti myös ajatusta siitä, että me emme peri luontoa vanhemmiltamme vaan se on meillä lainassa lapsiltamme. Maailmantilanteemme voi siis summata yhteen sanaan ja se on dignity. Käynnissä oleva Dignity Revolution vahvistaa ajatusta siitä, että kehitys on arvokkaan elämän edistämistä.”   Lue lisää Pekasta täältä!