Olimme naisten cheerleadingmaajoukkueen kanssa mahdottoman tehtävän edessä. Olimme jo vuosia asettaneet tavoitteeksemme voittaa lajin Maailmanmestaruuden. Tähän asti lajia oli hallinnut Yhdysvallat – ja miksi ei olisi, lajilla on maailmanlaajuisesti n 4,5 miljoonaa harrastajaa, josta yli 2 miljoonaa USA:ssa. Suomessa vielä pari vuotta sitten oli harrastajia noin 10 000. Aikamoinen Daavidin ja Goljaan kohtaaminen. Ympäristömme ei myöskään aina ollut valmis tukemaan meitä tavoitteeseen pääsyssä. “Uskotteko todella, että voitte voittaa USA:n?” kysyttiin vilpittömästi.
Aseta tavoite, joka inspiroi ja innostaa
Olen kuullut sanottavan, että tavoite on hyvä jos siinä on 90% mahdollisuus onnistua. Olen eri mieltä. Mielestäni tavoite on hyvä jos se innostaa ja inspiroi, en ole niinkään kiinnostunut siitä, millä todennäköisyydellä se ehkä saavutetaan. Tavoite on hyvä jos se saa jotain tuntumaan vatsanpohjassa, jos se saa sinut lähtemään treenihallille marraskuisena iltana, vaikka räntää sataa vaakatasossa. Tavoite ei muuta itse kilpailutilannetta millään tavalla, se muuttaa valmistautumista. Jos valmistaudun kisaan niin kuin maailmanmestari valmistautuu teen arjessa eri ratkaisuja verrattuna siihen, jos valmistautuisin toiseksi parhaaksi tai siihen mihin oma paras riittää. Kuka oikeasti kykenee mittaamaan toteutuuko tavoite 90% varmuudella ja onko tavoite innostava, jos tiedät jo lähes varmasti, että tulet saavuttamaan sen? Ja entä jos et saavuta tavoitetta, mitä sitten? Se, ettei tavoitetta saavuta ei ole häpeän asia, eikä yrittämistä tarvitse katua. Päinvastoin – Se, että voi tavoitella omia unelmiaan on hieno mahdollisuus ja etuoikeus joka kannattaa käyttää.
Unelmat saavutetaan korostamalla vahvuuksia
Päätimme lähteä tavoittelemaan unelmaamme korostamalla vahvuuksiamme. Valmentajana ja johtajana en keskity lajitaitojen valmentamiseen. Minun ei tarvitse opettaa urheilijoilleni cheerleadingia, he osaavat sen minua paremmin. Sen sijaan keskityin rakentamaan joukkuetta, luomaan edellytykset onnistumiselle ja kehittämään toimintaa aina enemmän ja enemmän urheilijalähtöisempään suuntaan. Perimmäinen tavoitteeni valmentajana on tehdä itsestäni turha. Haluan, että joukkue vie itse itseään eteenpäin, tekee itse omat päätökset ja ratkaisee itse ongelmat. Loppuviimein joukkueen on toimittava itsenäisesti kilpailutilanteessa, ilman valmentajan ohjeistusta, eli siihenkin tulee valmistautua.
Hyvä johtaja johtaa myös itseään. Ennen kaikkea johtajan tulee pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Kliseinen vertaus, mutta myös lentokoneessa ohjeistetaan, hätätilan tullessa, laittamaan happimaski ensin omille kasvoille ja vasta sitten auttamaan muita. Sama pätee valmentajan ja johtajan omaan jaksamiseen. Auttaakseen urheilijaa menestymään, on valmentajan ensin itse voitava hyvin. Huippu-urheilijan tulee itsekkäästi ja kurinalaisesti pitää huolta oman suorituskykynsä maksimoimisesta. Se edellyttää reilusti unta, monipuolista ravintoa, riittävästi treeniä ja myös tarpeeksi palautumista treenistä, joka on huippu-urheilijan työtä. Miksi et siis kohtelisi itseäsi niin kuin huippu-urheilija kohtelee itseään?
