Skip to content
Menu
Close
24 tammikuun 2023

Millainen on hyvä puhuja?

Oletko ollut tapahtumassa tai seminaarissa kuulemassa niin hyvää puhujaa, että huomaat ajattelevasi puhujan sanoja, oivalluksia ja tarinaa vielä pitkienkin aikojen jälkeen? Tai muistatko millaisen tunteen ja tunnelman loi oikein hyvä puhuja tilaisuudessa ja puheen päätyttyä? Hyvä puhuja on sellainen, joka jättää vahvan muistijäljen, liikuttaa kuulijoita, oivalluttaa yleisöä kiinnostavilla ajatuksia, tarinoilla ja näkemyksillään. Hyvä puhuja saa jännitteen itsensä ja kuulijoiden välille, joka synnyttää tilan vuorovaikutukseen. Vaikka usein puhuja vain yksinomaan puhuu, tuntuu se silti hyvän puhujan kohdalla, kun jännite on vahva, että vuorovaikutus on molemminsuuntainen. Esimerkkinä hyvästä jännitteestä, jossa puhujalla on ote yleisöstä, on liikuttuminen itkuun tai nauruun, hymähdyksiin, säikähdyksiin, jännittämisen kokemiseen puheen aikana kun tarina tempaa mukaansa. Hyvä puhuja saa aina aikaan tunnetta, ja tunteilua. Moni asia jää mieleen paremmin kun sen kuulee puhujalta, jolla on aiheeseen mielenkiintoinen näkökulma, ajankohtaista tutkittua tietoa, omakohtaista kokemusta ja paloa asiaa kohtaan. Meiltä kysytään usein mistä tunnistaa hyvän puhujan? Puhujien asiantuntijoina olemme kuulleet tuhansia puheita, esiintymisiä laidasta laitaan, kaikenkokoisissa tapahtumissa ja koulutuksissa. Yhteistä hyvillä puhujilla on, että puhe on autenttinen, sen voi tuntea tulevan puhujan sydämestä, se on palolla ja intohimolla kerrottua tarinaa. Tunnettuja puhujia, joihin tämä kuvailu sopii erityisen hyvin, ovat hotelliyrittäjä Saimi Hoyer ja Fight Back brändistään tunnettu Pekka Hyysalo ja dokumentaristi Arman Alizad.

Kuuntele miten Pekka Hyysalosta tuli puhuja:

Toinen asia josta hyvä puhuja tunnistetaan, on puhujan rohkeus olla oma itsensä, läsnäolon voima ja aitous – miten hän on yleisön edessä tai keskuudessa. Hyvää puhujaa on miellyttävä kuunnella, puhe etenee kiinnostavasti, siinä on erilaisia nostatuksia ja pysähdyksiä. Tarinankerronta on taitavaa ja kuulija ikään kuin hyppää puhujan mukaan seikkailuun. Tällainen innostus johtaa varmasti inspiroitumiseen ja puhe vaikuttaa takuuvarmasti. Vuodesta toiseen löytöretkeilijä Pata Degerman saa ylistystä puheistaan, jotka motivoivat, kannustavat ja rohkaisevat kuulijaansa. Toinen hyvä esimerkki rohkeista puhujista, joilla on tarinankertomisen lahja, ja vilpitön halu ja toivo omilla tarinoillaan saada hyvinvointia ja voimaantumista aikaa, on suosittu puhujaparivaljakko TOMATO, näyttelijä Tom Pöysti ja luovuuden monitoimimies Mato Valtonen.

Miksi hankkia puhuja tapahtumaan? Olet varmaan miettinyt hankkia tai käyttänytkin puhujia esimerkiksi tiimin kehityspäivässä, myynnin kick offeissa, koko työyhteisön vuosittaisessa juhlassa, strategiapäivillä tai koulutuspäivän loppuhuipennuksena tai uuden projektin startti-tapahtumassa. Vuosittain keskustelemme tuhansia määriä puhujien käyttämisestä erilaisissa yritysten ja organisaatioiden tilanteissa. Asiakas usein toivoo ulkopuolisen puhujan tuovan mukanaan päivän ohjelmaan innostavan, herättelevän ja inspiroivan osuuden, motivaatiota ja uutta näkemystä käsiteltävään aiheeseen. Hyviä esimerkkejä innoittavista puhujista, jotka herättelevät kuulijoita kirkkailla ajatuksillaan, ja puhuvat oivalluttavasti, ovat luovat johtajat Henri Hyppönen ja Saku Tuominen.

Kuuntele mitä Henri Hyppönen on mieltä, mihin organisaatioiden tulisi keskittyä nyt? 

Miten MySpeaker voi auttaa puhujan valinnassa?

Varmistamme tapahtumiin sopivan puhujan ja valmentajan. Meillä on laaja-alainen kokemus erilaisista puhujista ja referenssejä sekä palautteita puhujista. MySpeakerin tiimi kuulee viikoittain puhujia, uusia ja tutumpia kasvoja, haluamme pysyä ajankohtaisena koko ajan uusista puhujista, ja tuottaa laadukasta puhujasisältöä asiakkaidemme tapahtumiin, siksi on myös tärkeää, että olemme itse kuulleet ja arvioineet puhujien soveltuvuuden erilaisiin tilaisuuksiin ja vahvuudet. MySpeaker on kotimainen globaali toimija puhuja-alalla, asiantuntijamme ideoivat ja tuottavat puhujasisältöä erilaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin, myös virtuaalisiin toteutuksiin, sekä tarjoamme myös studiomme käyttöön asiakkaillemme. MySpeakerilla on lisäksi erinomaiset kansainväliset puhujayhteydet, tuomme siis kotimaisten puhujien lisäksi tapahtumiin kaivattuja kovia ulkomaisia nimiä. Meihin voi olla milloin tahansa yhteydessä, kysyä asiantuntijoiltamme puhujaehdotuksia, sparrailla uusista tulokkaista ja ajankohtaisista aiheista. Ideoiden pyytäminen ja puhujien tiedusteleminen on aina maksutonta ja eikä sellaisenaan sido mihinkään. Palvelemme useilla kielillä ja eri kanavissa, asiakkaan toiveen mukaisesti aina. Kotisivuiltamme löytää paljon hyödyllistä tietoa tapahtumien järjestämiseen ja puhujiin liittyen. Toisin kuin ehkä oletetaan, kotisivuiltamme ei löydy kaikkia aktiivisia puhujia esiteltynä, puhujayhteisö on jatkuvassa kasvussa, ja ajankohtaisten aiheiden tiimoilta puhujia tulee koko ajan lisää. Tästä syystä suosittelemme ehdottomasti olemaan aina yhteydessä asiakasvastaavaan tai lähettämään lomake kotisivuilla. Lue lisää artikkeleja puhujista ja puhujien hankkimisesta omiin tilaisuuksiin.

https://www.myspeaker.fi/uutiset/miksi-hankkia-puhuja-tapahtumaan/

https://www.myspeaker.fi/uutiset/parhaat-puhujat-ovat-innostavia-puhujia/

Mikä on MySpeaker?  Me olemme vaikuttavien tapahtuma- sekä koulutussisältöjen asiantuntijoita. Tunnemme huippupuhujat, alojensa kovimmat asiantuntijat, edelläkävijät ja bisnesvaikuttajat. Tiedämme mistä nyt puhutaan, ja mistä seuraavaksi tullaan puhumaan. Olemme päässeet todistamaan vaikuttavan puheen voiman useasti yhdessä asiakkaidemme ja puhujiemme kanssa. Kun sanat muuttuvat teoiksi, motivaatio onnistumisiksi ja tekeminen voitoiksi. Olemme apunasi, kun on aika motivoida, innostaa, inspiroida, kehittää osaamista ja nostaa tekemistä seuraavalle tasolle.

Ota meihin yhteyttä – Let’s Talk!

www.myspeaker.fi

24 tammikuun 2023

Millainen on hyvä puhuja?