Lyhytterapiainsituutin opettaja Tapani Ahola toisteli opiskellessani usein lausetta ”mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samana.” En ymmärtänyt mitä hän lauseella tarkoitti. Miten muka jokin voi muuttua ja pysyä samana?

Eräänä karanteeniaamuna valmistautuessani puhumaan verkon yli suorista sanoista –  kyvyistä kommunikoida vaikeissa tilanteissa – ajatus yhtäkkiä aukesi: kun maailma kerta toisensa jälkeen mullistuu meiltä mitään kysymättä, ihmisenä olemisen perustaidot, kuten kyky selvittää isoja ja pieniä kriisejä ja konflikteja puhumalla pysyy yhtä tärkeänä kuin aina aiemminkin.

 Korona on iso, kaikkia rankova gigantti. Mutta sen selvittelyyn ja siitä selviämisessä tarvitaan täsmälleen samoja työkaluja kuin jokapäiväisissä, yksilön tai tiimin kokoisissa ongelmissa.

Miten saan rakennettua ja ylläpidettyä luottamusta vaikeissa olosuhteissa? Miten jakaa huolia ja pelkoja lietsomatta hysteriaa? Rakentava konflikti, totta vai tarua? Miten antaa korjaavaa palautetta, jotta vaikeat ajat eivät keskeytä kehitystä? Millainen tarina saa meidät uskomaan, että tämä ei ollut vielä tässä?

Me suomalaiset kehuskelemme usein sillä, että osaamme puhua asioista suoraan. Mutta toisaalta tätäkin enemmän tunnumme ylpeilevän siitä, että täällä asiat hoituvat puhumattakin. Ihanko totta? Mitä jos vaikkapa Huoltovarmuuskeskuksen maskifiaskon keskellä edes yksi ihminen olisi esittänyt kriittisen kysymyksen tai ottanut sen tylsimyksen roolin, joka sanoo että mietitääs hei vielä kerran. Toisaalta hiljaisuuden omiminen kansalliseksi omaisuudeksi on hieman liioiteltua. Ihmiselle tyypillistä on mieluummin vaieta vaikeista asioista kuin puhua niistä.

Miksi? Miksi toimimme näin, vaikka tiedämme jo vaietessamme, että tämä ei pidemmän päälle toimi?

Koska pelkäämme seurauksia: vaikeita tunteita, kasvojen menettämistä, oman epätäydellisyyden paljastumista. Sitä, että jotkut kysymykset ovat niin vaikeita, että joudun sanomaan: en tiedä.

Ei se mitään. Kukaan ei tiedä mitä tästä kaikesta meille seuraa, mutta siitä olisi silti hyvä uskaltaa jutella – vaikka se vaikealta tuntuukin.

Anna Perho on valmentaja, jonka kirja Suorat Sanat – näin puhun asioista, joista mieluiten vaikenisin käsittelee korjaavan palautteen antamista sekä kommunikaatiota vaikeissa vuorovaikutustilanteissa. Tämän lisäksi Anna puhuu muutoksessa pärjäämisestä, itsensä johtamisesta sekä ihmisiin vaikuttamisesta.