Skip to content
Menu
Close
1 lokakuun 2020

Pekka Hyysalon uusi puheenvuoro käsittelee vastuuta

Pekka Hyysalo on noussut viimeisten vuosien aikana yhdeksi suomen tunnetummista motivaatiopuhujista. Elämää muuttaneen onnettomuuden jälkeen, ensimmäisinä puhujavuosinaan Pekan tarinan teemat kulminoituivat sisuun ja periksiantamattomuuteen. Hän oli esimerkkinä kuulijoille siitä, kuinka mitä vaikeimmatkin asiat ja elämän tielle heittämät koettelemukset pystyy kääntämään mahdollisuuksiksi. Pekka on onnistunut motivoimaan yleisöjään ja herättämään kuulijassa uskon tulevaan sekä halun ottaa ohjat omasta elämästään.

Vastuu on mahdollisuus

Nyt on kuitenkin aika katsoa menneitä asoita ja tarinaa uudesta näkökulmasta. – Tämän matkan aikana vastuu on saanut elämässäni aivan uuden merkityksen. Onnettomuus vei mut tilanteeseen, jossa en pystynyt kantamaan vastuuta mistään, en edes itsestäni. Olin onnettomuuden jälkeen täysin muiden vastuulla. Se, miten lähipiirini otti vastuun musta ja toipumisestani silloin kun sitä tarvitsin, teki todella vaikutuksen. Aikaisemmin vastuu tuntui epämiellyttävältä – nyt näen sen mahdollisuutena. Ihminenhän on ainoa elollinen olento, joka ylipäätään pystyy kokemaan vastuuta jostakin ja pystyy vaikuttamaan vastuullisella tominnallaan melkein kaikkeen!

Pelottomuus on hyväksymistä

Pekan puheenvuorot tulevat jatkossa keskittymään hänen uudessa kirjassa käsiteltäviin teemoihin: vastuuseen ja pelottomuuteen. Hän puhuu teemoista yksilön näkökulman ja omien kokemusten sekä oivallustensa pohjalta.  – Mä en ole kovinkaan perehtynyt biologi, mutta ensiajatuksena pelottomuus vaikutti aika verrannolliselta ihan suoraan tyhmyyteen. Pelkohan on ihmisen reaktio, joka suojaa kaikilta ulkoisilta vaaroilta. Mutta sitten tullaankin siihen, joka on oikeasti aika arvokasta. Nimittäin siihen, ettei saisi olla pelokas tarkastelemaan omaa käytöstään, eikä pelokas ottamaan kritiikkiä vastaan omasta toiminnastaan.  Vain hyväksymällä itsessämme kaiken, minkä pitäisi muuttua, voimme kehittyä ja kasvaa.

Pekan uudet puheenvuorot ovat tuttuun tapaan motivoivia, koskettavia ja innostavia. Niissä Pekan tarina saa uuden näkökulman ja kuulija pääsee pohtimaan omaa elämäänsä ja tekojaan vastuullisuuden näkökulmasta. Vastuu on mahdollisuus. Se on keino vaikuttaa. Mihin sinä käytät tämän mahdollisuuden?

 

1 lokakuun 2020

Pekka Hyysalon uusi puheenvuoro käsittelee vastuuta