Skip to content
Menu
Close
24 syyskuun 2020

Saakelin Sitkeä – Ville Ahtiainen

Halusin kirjoittaa tämän tekstin sitkeydestä. Se on sana, jolla minua on haukuttu lukuisiin etuliitteisiin yhdistettynä! Mutta se on myös sana, joka sai minut epäilemään itseäni: Ja sana, joka lopulta aukaisi silmäni ja teki minusta vahvan.

Omasta sitkeydestäni pienen makupalan sai aikoinaan ensimmäinen kämppäkaverini. Meille vääntöä jostain ja lupasin muistuttaa häntä omasta näkökulmastani koputtamalla 3 sekunnin välein seinään, jonka toisella puolella hän nukkui. Jaksoin naputella seinään koko yön, kunnes tilanne purkautui hermoromahduksen partaalle ajetun nuoren miehen nöyrään välirauhaan.

Jokaisella on oma käsityksensä ja tulkintansa sitkeydestä, joka usein perustuu ihmisten omiin kokemuksiin. Esimerkiksi 6-vuotiaan lapsen vanhemmilla voi olla täysin eri kanta sitkeyteen kuin esimerkiksi puhelinmyyjällä tai 50km hiihtäjällä.

Kaikkia kuitenkin ajaa sama sitkeyden sytyttämä palo.

Se on palo, jossa pelaat kaikkia todennäköisyyksiä vastaan etkä suostu luovuttamaan vaan itsepintaisesti jatkat loputtomalta tuntuvaa polkua, kunnes saavutat päämääräsi ja lyöt luun kyseenalaistajien kurkkuun. IHANA TUNNE!

Sitkeys on myös intohimoa. Se avaa silmäsi aamulla ja vahvistaa käsitystäsi siitä, että teet juuri sitä, mitä haluat. Sitkeä tekee asiastaan vakuuttavamman ja päämäärästään helpommin ymmärrettävän.

Sitkeyden vihollinen on aika. Aika heittää tasaisen tappavasti kapuloita nilkkoihin. Itsensä kyseenalaistaminen, taloudellinen epävarmuus, muiden ihmisten epäily sekä julkinen kirjoittelu ovat esimerkkejä muutamista ajan käyttämistä aseista. Mitä pidempään olet sitkeä, sitä enemmän lentää kapuloita. Tosin aika ja kapulat pakottavat sinut arvioimaan tekemistäsi ja kritisoimaan itseäsi. Ja se on aina hyvä.

Kärsivällisyys vai sitkeys?

Sitkeä tekee ja kärsivällinen odottaa? Täydellisessä maailmassa sitkeys ja kärsivällisyys on varmasti täydellisessä balanssissa. Itse en ole kärsivällinen, vaan olen ärsyttävän sitkeä. Toisinaan minulta kysytään, miksi olen niin sitkeä? Voitko lopettaa? Jatkan kuitenkin, kunnes saan lopullisen vastauksen tai perustelun.

Minusta tuli sitkeä, kun hyväksyin, että kaikkien ei tarvitse pitää minusta tai tavoistani. On täysin ok, että ihmiset puhuvat minusta selkäni takana negatiivisesti. Ja kun vihdoin täysin tämän ymmärsin tuli sitkeydestäni 10 -kertaista ja vasta silloin alkoi oikeasti tapahtumaan isoja asioita.

Sitkeyden vastakohta on luovuttaminen tai lopettaminen. Sitkeyden parhaita puolia on oppiminen. Sitkeä tekee paljon virheitä, jotka auttavat oppimaan. Kun luovutat tai lopetat liian aikaisin, menetät mahdollisuuden oppia virheistä.

Sitkeys palkitaan, aina!

En usko, että olisin koskaan osannut päässyt työskentelemään Motörheadin edesmenneen keulahahmon Lemmy Kilmisterin kanssa, edustaa F1 varikolla Valtteri Bottaksen agenttina, päässyt hakkaamaan Imagine Dragonsin rumpuja 5 minuuttia ennen shown alkamista American Music Awardseissa 2013 tai päätynyt Warner Music Finlandin kaupalliseksi johtajaksi, sekä monta muuta uskomatonta juttua ilman sitkeää toimintaa ja paloa omaa tekemistä kohtaan.

Sitkeys sai minut hyppäämään pois oravanpyörästä. Taistelin ajan aseita vastaan vuosia ja päädyin 8-vuotta sitten uudelle uralle. Uralle, josta uskalsin ennen vain uneksia. Ja mukanani kannan painavaa kassia, jossa lukee virheet. Virheet, jotka olen sitkeydellä kokenut ja pussin suu on aina auki uusille virheille. Virheille, joista opitaan ja kehitytään.

Jaa että mikä on suurin virheeni koskaan! Palaan tähän…

 


Artikkelin on kirjoittanut  yrittäjä, luova johtaja Ville Ahtiainen, joka puhuu yleisöille sitkeydestä ja rohkeudesta. Villen motivoivat puheet rohkaisevat kuulijaa kulkemaan kohti tavoitteita ja tekemään periksiantamattomasti töitä unelmien toteuttamiseksi. 

Villen artikkeli on osa ”Muuttuva maailma” -ejulkaisua, joka kokoaa yhteen kahdentoista puhujan ajatukset markkinoinnista, brändistä, merkityksellisyydestä ja luovuudesta. Lataa koko julkaisu tästä!

24 syyskuun 2020

Saakelin Sitkeä – Ville Ahtiainen