Skip to content
Menu
Close
20 syyskuun 2019

Uutisvuodon vuoro

Peter Nyman on valittu monesti valtakunnan luotettavimmaksi uutisankkuriksi, yhtä lailla hän on suositun Uutisvuoto-ohjelman ikoninen juontaja, joka tekee paluun tähän...

Peter Nyman on valittu monesti valtakunnan luotettavimmaksi uutisankkuriksi, yhtä lailla hän on suositun Uutisvuoto-ohjelman ikoninen juontaja, joka tekee paluun tähän ohjelmaan nyt Maikkarilla. Jututimme Peteriä näin ensimmäisen jakson jälkeen, miltä tuntui hyvästellä uutiset ja palata takaisin Uutisvuotoon. Miltä tuntuu palata Uutisvuotoon ja mitkä olivat h-hetkesi uutisankkurina? Tuntuipa hyvältä ja kodikkaalta, kuin ei olisi ollut poissa päivääkään. Samalla fiilis kuitenkin erilainen ja freesi kun show siirtyi Maikkarille, joka kovasti halusi ohjelman ja myös satsaa siihen. Uskon myös, että MTV:n energia välittyy kotisohvillekin hieman erilaisena. Mutta myös upeaa, että Suomen pisimpään pyörineellä viihdeohjelmalla on ollut koti sekä Ylellä että Maikkarilla. Valmennat vaikuttavasta viestinnästä, minkälaisia valmennuksesi ovat? Lähes kaikki on viestintää ja vuorovaikutusta: johtaminen, myyntityö, tiimityöskentely, ja kaikissa näissä vaikuttavan viestinnän tärkeys on koko ajan vain korostunut. Tiukassa kilpailussa vakuuttavammin viestinyt vie voiton. Mutta parasta on se, että viestintä on tekniikkalaji, jonka kaikki voivat oppia. Vaikka myös laajoille yleisöille voi luennoida, valmennan mielelläni pienemmissä ryhmissä, jolloin pääsee keskittymään yksilöihin paremmin. Sopiva sekoitus teoriaa, käytännön esimerkkejä, kikkoja, rohkaisua ja huumoria, siinä työpaja-henkisten valmennusteni resepti pähkinänkuoressa. Sanot siis, että johtaminen on viestintää, mitkä ovat ohjeesi johtajille viestinnän puolelta? Kolme pointtia: älä yritä vakuuttaa pelkällä faktalla, paras tapa saada muutos aikaiseksi, on synnyttää tunnejälki ihmisessä, ja se tehdään oikeanlaisella viestinnällä; ole aidosti läsnä ja kohtaa ihminen oikeasti ihmisenä hierarkia- ja statuseroista riippumatta; muista, että kaikki viestintä ei ole sanallista, ihminen tulkitsee vuorovaikutuksen muinkin tavoin. Peter Nyman on kokenut ja karismaattinen yritystapahtumien juontaja kolmella kielellä. Laaja yleissivistys ja huumori ovat Peterille tärkeitä työkaluja. Hän on journalisti, tv-juontaja ja viestintäammattilainen. Peter tekee myös viestintävalmennuksia yritysten johto- ja avainhenkilöille. Hän juontaa MTV3:lle siirtynyttä Uutisvuoto-televisio-ohjelmaa. Peter on voittanut lukuisia Telvis- ja Venlapalkintoja.

20 syyskuun 2019

Uutisvuodon vuoro

Peter Nyman on valittu monesti valtakunnan luotettavimmaksi uutisankkuriksi, yhtä lailla hän on suositun Uutisvuoto-ohjelman ikoninen juontaja, joka tekee paluun tähän...