Markku Wilenius

”Yhteiskuntiamme koetellaan tällä hetkellä erilaisilla shokeilla Pandemiasta Ukrainan kriisiin. Samanaikaisesti IPCC:n kuudennen arviointiraportin huhtikuussa 2022 julkaistu osa, joka käsitteli ilmastonmuutoksen hillintää ja ratkaisuja, nosti esiin sen todella vaativan tavoitteen, että maailman päästökatto pitäisi toteutua viimeistään 2025 ja päästöjen puolittua vuoteen 2030 mennessä.

Sekä COVID19 -viruksen aiheuttama yhteiskunnallinen sekaannus ja uudelleenjärjestäytyminen että Venäjän törkeä invaasio suvereeniin valtioon voidaan kummatkin nähdä eräänlaisena shokkiterapiana, jossa liian hitaasti muuttuvia yhteiskuntia pakotetaan katsomaan realiteetteja silmästä silmään ja ymmärtämään omien tekojen seurauksia nimenomaan kestävyyden näkökulmasta. Pandemian kohdalla se tarkoitti että opimme järkevöittämään liikkumistamme ja jättämään teolliset toimintamallit, Sodan kohdalla se tarkoittaa, että opimme kuinka vaarallista on tukea diktatuureja janotessamme fossiilisia polttoaineita ja mitå siitä seuraa tässä verkottuneessa maailmassamme.

Nyt puhumme ilmastonmuutoksesta mutta se mikä tulisi muuttua vielä vauhdikkaammin kuin ilmasto on yhteiskunta ja meidän ihmisten kyky ymmärtää omien toimiemme seurauksia . Koko tämä vuosikymmen tulee olemaan ihmiskunnalle yhtä ankaraa oppikoulua, sillä meillä on niin paljon opittavaa vaikka toki olemme jo jotain oppineet. Se mikä on vielä alkutekijöissään on kyky ymmärtää systeemisiä muutoksia ja sen tuoma taito tehdä hallittu muutos, eikä niinkuin sen nyt tapahtuu, pakottamalla ja shokkien kautta. Vastatessamme riittävällä tavalla ilmastohaasteeseen, tulemme vastaamaan myös riittävästi siihen kysymykseen, mitä on oikeasti tehtävä jotta vältymme siltä pahimmalta shokilta, joka seuraa nykykehityksen valossa viimeistään 2030-luvulla kun ilmaston äärevöityminen kasvaa eksponentiaalisesti.”