fbpx

Miksi panttivankipsykologia kiinnostaa juuri nyt – ja mitä siitä kannattaa oppia? – Helena Åhman

Panttivankipsykologiaan kohdistuu tänä paineisena aikana paljon kiinnostusta eikä sattumalta. Oma kiinnostukseni teemaan sai sysäyksen, kun eräänä sateisena lokakuun päivänä vuosia sitten lähetimme CMI:n silloisen vetäjän Tuija Talvitien (1959-2020) kanssa viestin entiselle erittäin kokeneelle amerikkalaiselle panttivankineuvottelijalle, George Kohlrieserille. Viestissä kysyimme, josko voisimme mennä häntä haastattelemaan. Yllätykseksemme Kohlrieser kirjoitti meille vastauksessaan, että jos näemme sen vaivan, että tulemme Sveitsiin asti, niin yhtä hyvin voisimme viettää hänen kanssaan jonkun päivän ja tarkkailla kuinka hän valmentaa eri puolilta maailmaa tulleita johtajia. Niinpä muutamaa kuukautta myöhemmin kävelimme IMD:n kampuksella Lausannessa, jossa Kohlrieser toimii johtamisen ja työyhteisöjen professorina. Tuo reissu jäi monestakin syystä muistojen kirjaan, ja siitä lähti oma kiinnostukseni panttivankipsykologian maailmaan ja myöhemmin myös FBI:n, Scotland Yardin, Washington DC:n ja Saksan poliisin entisten panttivankineuvottelijoiden luo (näihin palaan seuraavissa blogikirjoituksissa).

Panttivankineuvottelijat ymmärtävät painetilanteita

Juuri tänä aikana kiinnostus panttivankineuvottelijoihin kumpuaa ainakin siitä, että 1) panttivankineuvottelijat ymmärtävät luonnollisesti paljon vaativista ja painetilanteissa käytävistä keskusteluista, ja 2) panttivankitilanteista löytyy paljon mielenkiintoisia tarinoita, jotka on helppo ymmärtää, 3) niiden opit ovat sovellettavissa muuhunkin vuorovaikutukseen sekä toisaalta siitä, että 4) aika moni heistä on viime aikoina alkanut kaupallistaa osaamistaan.

Panttivankipsykologian opit päätyvät usein tuttuihin intuitiivisesti oikeilta ja tärkeiltä kuulostaviin teemoihin, kuitenkin samalla pystytään herättämään ajatuksia ja antamaan uusiakin työkaluja käytännön arkeen. Tämä yhdistelmä tekee niistä mielenkiintoisia. Tähän juttuun poimin esimerkiksi alussa mainitun George Kohlrieserin, joka huomasi, että kolme asiaa, jotka auttavat ratkaisemaan jopa 95% panttivankitilanteista, ovat samat, jotka meidän jokaisen kannattaa muistaa työpaikalla (otsikot Kohlrieseriltä, tulkinnat omiani):

1) Pyri ymmärtämään toisen motiivi eli jaksa pysyä uteliaani ihmisestä teon takana. Tämä on mahdotonta, ellei ensin tiedä miten säätää itsensä keskustelulle otolliseen olotilaan, jottei provosoidu, vaikka toinen hyökkäisi. Motiivin ymmärtäminen tarkoittaa sen pohtimista, miten toinen on päätynyt kyseiseen tekoon, ajatukseen, mielipiteeseen, vaikka se tuntuisikin itsestä ensin järjettömältä. Uteliaisuus myös hävittää kilpailuasetelmaa. Silloin myös kohta 2 helpottuu.

2) Luo tunneside. Ja kyllä, se on mahdollista myös vaativassa, jopa negatiivisessa tilanteessa, mutta se edellyttää oman egon ohjaamista. Hankala tilanne kannattaa tulkita mahdollisuutena päästä lähemmäs toista. Jos toimintaa ohjaa pelko, kilpailu tai pyrkimys välttää kipua, tämä tuskin on mahdollista. Tunne on aina liikettä ja tunne voi muuttua hetkessä, jos pystyy tulkitsemaan toisen epämiellyttävänkin reaktion mahdollisuutena vaikuttaa. Tunnetta voi muuttaa muun muassa kysymällä kysymyksiä, mutta yhtä lailla hankkimalla tietoa kysymättä tai pohtimalla yhdessä vaihtoehtoja (näistä kirjoitan myöhemmin ihan oman jutun).

3) Varmista, että toinen tietää, että haluat auttaa. Tämä toki edellyttää, että oikeasti haluat auttaa ja se tuskin on mahdollista, jos toinen kokee, että olette eri puolilla. Pyri siis samalle puolelle toisen kanssa. Samalle puolelle meneminen ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi olla samaa mieltä toisen kanssa, vaan sitä, että etsit jotain yhteistä ja pyrit pitämään keskustelun auki. Juuri sitä keskusteluälykkyys on ja siihen on paljon keinoja (näistäkin tarkemmin seuraavassa). Kun keskustelu pysyy auki saat ehkä sellaista uutta tietoa, joka mahdollistaa ratkaisun.

Soveltuvatko nämä periaatteet arkeen? Yllättävän hyvin, ainakin ne auttavat muistisääntöinä. Eikä panttivankipsykologiassa ei ole kyse pelkästään toiseen vaikuttamisesta vaan mitä suurimmassa määrin itsensä johtamisesta.

Panttivankineuvottelijoista erityisesti juuri Kohlrieser on painottanut sitä, miten saatamme jäädä psykologiseksi panttivangiksi omalle mielelle, mielikuvalle esimiehelle tai läheiselle vaikka meillä on aina vaihtoehtoja. Ja jos karttaa vaativaa tilannetta voi jäädä sen panttivangiksi. Tarkkaile esteitä mutta älä törmää niihin.

Hyvät tarinat ja vertauskuvat auttavat oivaltamaan

Panttivanki- ja poliisipsykologiasta laajemminkin löytyy paljon kuvauksia, joista löytyy hyvien tarinoiden (samalla hyvien luentojen, mainosten, you name it) elementit: tarina herättää uteliaisuuden, päähenkilö kohtaa esteitä, tarinasta löytyy muutoksen aikaansaava hetki, päähenkilö/tunnelma muuttuu tarinan aikana jollain tavalla eikä ratkaisu ole liian itsestään selvä (taidankin kirjoittaa yhden blogin myös tarinan kertomisesta). Kuten tässä George Kohlrieserin Sveitsissä kertomassa ja hänen luvallaan Mielen johtaminen organisaatio-kirjaani lainaamassani tarinassa:

”Yhdeksänvuotias tyttö herää isoäitinsä kanssa ja näkee taloon tunkeutuneen miehen pitelevän mailaa lyöntiasennossa. Mummo ei hätäänny, vaan sanoo miehelle hämmästyttävän rauhallisesti, että hän on tullut oikeaan paikkaan ja on tervetullut. Mummo toteaa, että ulkona on erittäin huono ilma, mies näyttää märältä ja nälkäiseltä. Hän tarjoutuu laittamaan syötävää, hakemaan vieraalle kuivat vaatteet ja antamaan hänelle lämpimän nukkumispaikan. Mies rauhoittuu, syö, jää nukkumaan ja on aamulla hävinnyt. Hetken kuluttua saapuu poliisi, jonka koira on jäljittänyt miehen. Mies on vankilasta karannut murhaaja, joka oli tappanut perheen naapurustossa.”

Mummo oli onnistunut luomaan aiemmin mainitun tunnesiteen, osoittamaan halua auttaa ja uteliaisuutta toista kohtaan ja jäi henkiin eli hän itse asiassa toteutti juuri edellä kuvattuja periaatteita. Toki nämä periaatteet ja tarinat ovat usein yksinkertaistuksia ja arjen tilanteet hyvinkin monimutkaisia. Miten sinä onnistut arjessasi? Mitä sinulle tapahtuu paineessa?

Olemme samalla ajankohtaisen osaamisen – luopumisosaamisen – ytimessä

Tämä aikana joudumme luopumaan monista asioista, tällä hetkellä osin vapaudesta. Valitettavasti kaikki me joudumme ennemmin tai myöhemmin luopumaan paljosta, läheisistä ihmisistä ja lopulta omasta elämästä. Silti joskus arjessa on vaikea irrottautua aivan pienistäkin asioista. Aivot ovat rutiineja poimiva koneisto. Panttivankineuvottelijan, samoin kuin meidän jokaisen tulee ymmärtää luopumista. Kuten Kohlrieser sanoo: ”Jokaisen ristiriidan ytimessä on tunneside ja se, että joku joutuu luopumaan jostain.”

Puhuimme Tuijan kanssa paljon luopumisesta ja eräästä Kohlrieserin korostamasta lauseesta, joka jäi meille molemmille mieleen: ”Vahvuutesi johtajana löytyy historiastasi, onpa historiasi millainen tahansa.” Sieltä muuten löytyvät myös heikkoutemme. Jotta johtajana tai ihmisenä yleensäkin voi kasvaa, täytyy joskus luopua omista uskomuksista, jotka tulevat juurikin historiasta. Se saattaa tuntua vaikealta. Luopumisen hetkissä tarvitsemme tukiasemia, onpa kyse isosta tai pienestä luopumisesta. Tärkeä kysymys onkin, onko sinulla tukiasema eli joku, jonka puoleen voit kääntyä koska tahansa? Jolle voi puhua mitä tahansa tarvitsematta miettiä mitä toinen ajattelee? Tukiasema voi olla ystävä, läheinen tai vaikka terapeutti, joskus missio. Siksi emme me tarvitse nytkään sosiaalista etäisyyttä, mutta tarvitsemme fyysistä etäisyyttä, ja se on eri asia. Tukiasema on sitä, että luodaan tilaa, jossa kaikki tunteet voi tuntea. Tunteiden salliminen on vahva selviytymisen työkalu.

En kuvittele osaavani toimia panttivankineuvottelijana perehdyttyäni näihin asioihin, mutta osaan toimia paremmin kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten, myös vastatessani vapaaehtoistyössäni kriisikeskuspäivystyksessä puhelimeen myös silloin, kun puhelimessa on itsetuhoinen ihminen. Mutta koskaan ei tule valmiiksi, ja se juuri pitää uteliaisuutta ja jatkuvaa kehittymistä yllä. Kannattaa muistaa, että sanat ovat jokaisen tärkein ”ase” ja on syytä olla tietoinen, miten niitä käyttää.

Hyvää pohtimismatkaa! Helena

CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie, entinen panttivankineuvottelija, IMD:n professori George Kohlrieser ja Helena Åhman Sveitsin Lausannessa. Muistot elävät. Alkuvuodesta edesmenneen Tuijan kuvan ja nimen käyttämisestä jutussa on sovittu hänen miehensä kanssa.

Artikkelin on kirjoittanut palkittu bisnespuhuja, ihmismielen ja johtamisen asiantuntija Helena Åhman. Hän on työpsykologian tohtori (TkT), KM ja suggestoterapeutti, joka on opiskellut muun muassa neurojohtamista. Helena on  myös kysytty johdon sparraaja sekä palkittu tietokirjailija, dekkaristi ja valokuvaaja.  Jatkossa Helena jakaa kirjoituksissaan kokemuksia viiden eri panttivankineuvottelijan kohtaamisista ja valmennuksista, tarinan kertoimisesta, kokemuksista Harvardin neuvotteluopeista ja sovittelun periaatteista. Painotukset ja tulkinnat ovat Helenan omia.

Ota yhteyttä!

Tilaa uutiskirje!