Osa 1/3: Miten sanomasi jää kuulijan mieleen?

  Internetin palstoilla ja innostuslavoilla viipottaa Albert Einsteinin nimiin laitettu sitaatti: ”jos et osaa selittää asiaa niin, että isoäitisi ymmärtää sen, et tajua sitä itsekään”.* Kun yritämme vaikkapa vaikuttaa, opettaa tai innostaa, usein keskitymme kuivaan asiatietoon: faktoihin ja niiden keksinäisiin suhteisiin. Korporaatiot ja virastot tursuavat Powerpoint-sulkeisia, joissa dialle on tungettu 10 listapalleroa (eng. bullet point), jolloin aivoille ei käytännössä jää yhtään kaistaa prosessoida, mitä esitelmöitsijä sanoo, kun yrität samaan aikaan tavata listapalleroa numero 7. Yliopistosalit ovat puolestaan täynnään professoreita, jotka tuntevat alansa läpikotaisin ja paasaavat luennot vuodesta toiseen samassa sanajärjestyksessä robotin eleganssilla – ja opiskelijoita, joiden silmäluomet tuntuvat yhä raskaammilta ja raskaammilta, kunnes lopulta ottelu päättyy El Professor 0 – Nukkumatti 1.

Jos sanomasi hulahtaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, miksi sanoa sitä ylipäätään? 

Tässä onkin vaikuttavan viestinnän ensimmäinen avaintaito: hiljaisuus. Sekä turhan sanotun pois jättäminen, taukojen pitäminen että erityisesti keskustelukumppanin kuuntelu edellyttävät yhtä vaikuttavan viestinnän keskeisintä ydintaitoa: suun supussa pitämistä. Vaikuttavuuden yksi vahvimpia työkaluja on myös tunneviestintä. Vaikka faktasi olisivat kuinka vastaansanomattomia, jos ne eivät kosketa kuulijaa, ei hän niitä pian enää muista. Jos sen sijaan kehystät faktat kiinnostavalla ja innostavalla tarinalla tai sirottelet joukkoon omakohtaisia kokemuksia, napakoita sananparsia tai sitaatteja, niin jo alkaa sanottu kiinnostaa. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että silloin kun sanottu saa aikaan kuulijassa tunnereaktion, asian muistaminen on monin verroin helpompaa. Tunnereaktio voi olla yllätys, ilo, innostus, ihmetys, ärtymys tai jopa tuohtumus. Kenties kaikkein voimakkaimmat muistijäjet syntyvät pelon ja inhon kautta – tai jos sanottu saa sinut nauramaan. Huumori onkin ehkä yksi voimallisimpia tapoja opettaa uutta. Tarinat ja anekdootit auttavat myös juurruttamaan monimutkaisen sanoman jo olemassa olevaan ymmärrykseen. Tarinasta tulee ikään kuin kartta esitettyjen faktojen äärelle ja myöhemmin on helppo muistella vaikkapa luennoitsijan kertomaa koskettavaa henkilökohtaista kokemusta tai keskustelutoverin Aisopos-tapailua ja samalla myös esitetyt faktat palaavat ajattelun assosiaatiotoiminnon kautta mieleen.

Yksi keino vaikuttavaan viestintään on ylitse muiden: viestijän oma omistautuneisuus ja innostuneisuus asiaan.

Jos luennoitsija tai esitelmöitsijä kahlaa dia dialta mumisten asiaa, joka ei voisi kissaakaan kiinnostaa, tuskin se kiinnostaa kuulijaakaan. Jos sen sijaan esitelmöitsijän silmät loistavat ja kädet viipottavat vouhotuksen seassa, on myös kuulijan helppo tempautua mukaan. Jos et usko, katso vaikkapa Hans Roslingin tilastotiedettä käsittelevä Ted Talk. Niin, tilastotiedettä. Mikä tahansa aihe voi olla ihan tuhottoman mukaansatempaiseva, jos puhuja osaa asiansa ja on siitä aidosti innostunut. Jopa tilastotiede. * Einstein ei tiettävästi ole näin sanonut. Tästä lisää juttusarjan toisessa osassa.   Kirjoitus on sitaatti Lauri Järvilehdon kolmiosaisesta Vaikuttava viestintä -blogisarjasta. Toiseen osaan pääset täältä: Miten synnytät siteeraamalla tunnejäljen?