fbpx
Synsam Lifestyle__DSC9697(1)

Mikko Leppilampi

Yrittäjä | Näyttelijä | Laulaja

Mikko Leppilampi on, näyttelijä, laulaja, puhuja ja juontaja. Leppilampi puhuu yleisöille oman tarinansa kautta päätöksen voimasta, sosiaalisen pääoman tärkeydestä, rohkeudesta, läsnäolosta ja itsensä tuntemisen sekä hyväksymisen merkityksestä.

Puhujana lavalle astuessaan Mikko puhuu kokemuksistaan rooleista riisuttuna. Hän avaa oman tarinansa aidosti, kaunistelematta polkua, jonka on käynyt läpi Suomen lupaavimmasta näyttelijän alusta koko kansan tuntemaksi juontajaksi. Miltä tuntuu etsiä paikkaansa ja tavoitella suuria haaveita? Entä mitä tapahtuu, kun huomaa juuttuneensa lokeroon joka ei vastannutkaan suuria unelmia? Kuinka löytää itsensä, nähdä hyvä, tehdä päätös elää hetkessä, unohtaa jossittelu ja huomata oman tekemisensä arvo? Nämä ovat teemoja, joita Mikko käsittelee motivoivissa ja ajatuksia herättävissä puheissaan.

Mikon luento on inspiroiva kasvutarina, joka koskettaa jokaisen kuulijan elämässä toistuvia teemoja oman paikkansa löytämisestä, elämän käännekohdista sekä rohkeudesta tehdä elämää määritteleviä päätöksiä. Mikko uskookin juuri päätösten määrittelevän elämämme ja kannustaa jokaista tekemään niitä tietoisesti.  Luennollaan hän saa kuulijan pohtimaan omia tavoitteitaan, arvojaan ja sitä toteutuvatko ne omassa arjessa ja teoissa. Hän kannustaa kuulijaa huomaamaan hetket, jotka tekevät onnelliseksi ja tekemään ne päätökset, jotka vaaditaan siihen että voi tuntea elävänsä merkityksellistä elämää.

Mikko puhuu elämän yksinkertaistamisen voimasta ja omien valintojen merkityksestä. Hänen luentonsa inspiroi, motivoi, rikkoo ennakkoluuloja, murtaa jokaisen itselle asettamia muureja ja saa näkemään asiat pintaa syvemmältä. Mikolla on ainutlaatuinen taito ottaa yleisö haltuunsa, olla läsnä ja rakentaa vuorovaikutus kuulijan kanssa. Hänen mukaansatempaavat tarinansa ja avoin pohdinta opeista matkanvarrelta johdattavat kuulijan pohtimaan oman elämänsä rakennuspalikoita, näkemään arvon omassa työssään ja paikassaan, sekä kulkemaan rohkeasti kohti tavoitteita.

”Löytääkseni onnen, minun on opittava hyväksymään itseni sellaisena kuin nyt olen ja päästämään irti siitä mitä minun joskus mielestäni piti olla.”

Suositut otsikot: Päätösten voima | Sosiaalisen pääoman merkitys | Ei enemmän vaan syvemmin

Mikko Leppilampi

Yrittäjä | Näyttelijä | Laulaja

Lähetä kysely:

Palaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Aihealueet:

Asenne & Muutos | Juontaja & Moderaattori | Kommunikaatio & Vuorovaikutus | Oppiminen | Yrittäjyys