fbpx
Podcast Kari Ketonen MySpeaker

Podcast Kari Ketonen: ”Itsetuntemus syntyy omien tunteiden käsittelemisestä”

Uudessa Podcastissa MySpeakerin markkinointijohtaja Kia Herold haastattelee puhujia ajankohtaisista ja mielenkiintoisista aiheista. Tervetuloa mukaan pohtimaan maailman menoa yhdessä Suomen kiinnostavimpien vaikuttajien kanssa. Let’s Talk!

Näyttelijä, käsikirjoittaja ja psykoterapeutti (YET) Kari Ketonen puhuu itsetuntemuksesta, läsnäolon taidosta, karisman kehittämisestä, hengityksen merkityksestä ja siitä, miten keho varastoi tunteet, joiden kohtaamista vältämme. Hän myös kouluttaa johtajia tunteiden käsittelyyn ja kohtaamiseen itsessään ja muissa.

Ketonen ei kuitenkaan aina ole puhunut näistä asioista. Vuosituhannen vaihteessa hän koki olonsa ahdistuneeksi ja masentuneeksi suurimman osan ajasta. Hän ajatteli, että ”kyllä minä ratkaisen tämän”, mutta ymmärsi lopulta tarvitsevansa asiantuntija-apua. Keväällä 2001 hän hakeutui terapiaan. Parin vuoden päästä hän ryhtyi opiskelemaan terapeutiksi.

Ketoselle terapian teorian opiskelu antoi käsitteet ja kartan, jonka avulla hän pystyi ymmärtämään maaston, joka koostui hänen omista kokemuksistaan, hänen elämästään ja tunteistaan. Kokonaisuus alkoi jäsentymään ja elämään syntyi pikkuhiljaa järjestyksen ja logiikan tunnetta.

”Puheissa yritän antaa mallin, jolla selittää ja ennustaa ihmisen toimintaa. Monesti vain nostamme tassut pystyyn koska maailma ja kokemuksemme siinä näyttää liian monimutkaiselta. Jos sinulla on hyvä ja toimiva malli omassa elämässä, se toimii suhteessa todellisuuteen luotettavasti”, Kari toteaa.

Lempikirja: Antoine de Mello, Havahtuminen
Lempiruoka: Pizza
Mikä saa sinut heräämään aamuisin?: ”Hmmmmm…… nå siis vessahätä”…..

Kuuntele Kari Ketosen podcast täältä!

Ota yhteyttä!

Tilaa uutiskirje!