uutta kevääseen banneri

Uutta sisältöä kevääseen!

Kevät on kaiken uuden ja inspiraation aikaa! Repertuaarimme kasvaa koko ajan uusilla puhujilla, juontajilla ja puheenvuoroilla; olemme nostaneet muutamia uutuuksia tähän uutiskirjeeseen.

Innolla uuden äärellä,
MySpeakerin tiimi

 

Klaus Härö – Tiimityön merkitys uuden elokuvan valmistumisessa

 

Klaus Härö

”Pitkän pandemia-odotuksen jälkeen pääsimme viimein viime syksynä kuvaamaan uutta ”My Sailor, My Love” elokuvaa. Tämä romanttinen ja riipaiseva elokuva on ikä-ihmisten koskettava rakkaustarina, joka on kuvattu äärimmäisen kauniissa maisemissa Irlannissa.

Oli hieno nähdä kansainvälisen ryhmän hitsautuvan kuvauksissa yhteen. Vaikka onkin hyvä hoksata kulttuureihin liittyviä erovaisuuksia, on todella hienoa nähdä, kun saman alan ammattilaisten joukko hitsautuu yhteen ja tekee tiukasti töitä yhdessä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Elokuva valmistuu näinä päivinä ja lopputekstejä koostetaan. Kun katsoo satojen ihmisten nimilistaa elokuvan lopputeksteissä, taas muistuu hyvin elävästi mieleen tiimin ja yhteistyön merkitys. Ohjaaja ei tee elokuvaa yksin vaan ohjaajan tehtävä on motivoida ja saada tiimistä kaikki irti. Elokuvan ensi-ilta häämöttää vuodenvaihteessa. –Klaus Härö

Lue lisää Klausista!

 

Suvi Auvinen – Pelasta se, mikä vielä on pelastettavissa

Suvi Auvinen_Profiilikuva

Ammattiaktivisti, kirjailija ja toimittaja Suvi Auvinen puhuu tulevaisuudesta ja kestävästä kehityksestä. Ellun Kanojen johtavana vastuullisuusasiantuntijana Suvin kaikkea toimintaa ajaa selkeä päämäärä: yritys pelastaa se, mikä vielä on pelastettavissa. Hänen puheenvuoronsa käsittelevät toiveikkaasti kaikkia myllerryksiä ja kriisejä, jotka tällä hetkellä ravistelevat maailmaamme.

Lue lisää Suvista!

 

Perttu Pölönen – Osaatko olla aloittelija?

Perttu Pölönen

Tiedätkö, että vai tiedätkö, miten? Osaatko olla aloittelija? Kuuluuko oppiminen vain lapsille vai voisiko aikuinenkin olla ylpeästi aloittelija? Voisiko asiantuntijuuden raskaus vaihtua aloittelijan keveyteen? Muun muassa näihin aloittelijana olemiseen liittyviin kysymyksiin Perttu Pölönen vastaa uudessa puheenvuorossaan ”Elinikäinen oppiminen”.

Lue Pertusta ja hänen uudesta puheenvuorostaan lisää!

 

Petteri Kilpinen – ”Irtiotto”

Petteri Kilpinen

Petteri Kilpisen uusi kirja ”Irtiotto” on saanut huikeasti huomiota ja positiivista palautetta. Sen ydinsanoma: miten elää arvojensa mukaista, tasapainoista ja hyvinvoivaa elämää luopumatta kovista tavoitteista työelämässä. Kirjaan pohjautuvissa uusissa puheenvuoroissa hän tuo työhyvinvoinnin sanomaa esille nimenomaan kunnianhimoisten ja kiireisten ihmisten näkökulmasta kannustavalla otteella, ei tuomitsevalla tai downsiftaamisella.

Lue lisää Petteristä!

 

Katso myös seuraavat artikkelit:

Ota yhteyttä!

Tilaa uutiskirje!